Paperiton konferenssi

Online Educa oli tänä vuonna entistä paperittomampi kiitos iPadin.  Pyrin konferensseissa välttämään lippuja ja lappuja sillä yleensä ne jäävät pyörimään laukkuun ja päätyvät lopulta roskikseen. Sen sijaan digitaalisesti tallennettu tieto on helppo arkistoida heti, eikä se vie tilaa matkalaukussakaan. Olisi hienoa jos ensi vuonna Online Educassa entistä usempi näytteilleasettaja korvaisi esitteet esimerkiksi QR-koodeilla.

Konferenssiin valmistautuminen alkoi lentoasemalla, jossa latasin iPadiini tulevien päivien ohjelman PDF:nä Online Educan nettisivulta. Tyypillisesti Berliinissä on useita rinnakkaissessioita ja on mahdollista, että joku sessio on jo ennakkoon täynnä, joten oman ohjelman koostaminen vaatii suunnittelua. Avasin ohjelman GoodReaderissä , jotta pystyin tekemään PDF-dokumenttiin merkintöjä.

Rekisteröinnin yhteydessä sain salikartan, jonka kuvasin. Nyt oli sekä ohjelma, että kartta samalla laitteella. Sessioissa tein muistiinpanoja iPadin muistiot-sovelluksella ja ottamalla kuvia esityksistä. Saamani käyntikortit kuvasin saman tien, jotta hyvä kontakti ei olisi kortin varassa. Photosyncillä pystyin jakamaan kuvia myös muiden i-laitteiden omistajien kanssa. Kun esittäjä viittasi verkossa olevaan materiaaliin, oli näppärää googlata ja linkittää sisältöä muistiinpanoihin tai avata e-julkaisu iBooksissa.

Jokaisesta esityksestä oli mahdollisuus antaa palautetta paperittomasti, skannaamalla salin ovessa oleva QR-koodi.

Kun meidän tiimiläisiä ja sessioita oli monta, jaoimme kokemuksia ja suunnittelimme tulevaa ohjelmaa tekstiviestein, Twitterissä ja Facebookissa.

Meillä oli tänä vuonna Esko Liuksen kanssa yhteisesitys Online Educassa. Twitterin ja Facebookin kautta saimme heti esityksen jälkeen mahtavaa palautetta  ja ne, jotka eivät päässeet kuuntelemaan, saivat maistiaisia kun Helena Rajalinna streamasi Facebookiin pätkän esityksestämme.

Kuusi tuntia sitten latasin esityksemme Slideshare-palveluun ja jaoin linkin Twitterissä ja Facebookissa. Online Educassa meillä oli noin 70 hengen yleisö. Viimeisen kuuden tunnin aikana esitystä on katsottu Slidesharessa 259 kertaa, kiitos koti- ja ulkomaisten facebookaajien ja tviittajien.

Vocational Learning Goes Mobile OEB2011 Omnia

View more presentations from Mervi Jansson

Sokerina pohjalla melkein paperittomassa konferenssissa oli Air Berlinin lähtöselvitys, joka  onnistui hyvin kännykällä. Paperisen tarkistuskortin korvasi viivakoodi.

Jokohan järjestäjät malttaisivat ensi vuonna luopua konferenssilaukusta, jossa on vuosi vuodelta vähemmän sisältöä ja joka tupaa jäämään hotellihuoneen roskakoriin.

Saako teidän koulussa kuvata?

Viimeisen parin viikon aikana yksityisyys on noussut yhdeksi keskustelun aiheeksi vetämissäni sosiaalisen median koulutuksissa. Itse puhun monimediaisen yhteisöllisen tuottamisen puolesta, jolloin törmätään väistämättä kysymykseen saako koulussa kuvata tai videoida, ketä ja missä ja vielä miten tuotoksia saa jakaa.

Kuvaaminen julkisella paikalla on sallittua eikä lupaa tarvitse kysyä erikseen. Pitää kuitenkin muistaa, että kuvaan ei saa liityä kohdetta loukkaavaa sisältöä. Koulut ovat julkisia paikkoja, mutta monien koulujen järjestyssäännöissä kielletään kuvaaminen ja oppituntien tallentaminen. Joissan kouluissa kännyköiden ja mediasoittimien käyttö on kokonaan kiellettyä. Tässä ote erään ammatillisen oppilaitoksen  järjestyssäännöistä: ”Soittimien, matkapuhelimien ja -viestimien sekä kameroiden käyttö oppituntien ja opetustilanteiden ja tilaisuuksien aikana on kielletty. Myös oppituntien ja opetustilanteiden nauhoittaminen tai kuvaaminen on kielletty. Oppitunnin opettaja voi erikseen antaa luvan opetukseen liittyvään matkapuhelimen käyttämiseen tai oppitunnin nauhoittamiseen / kuvaamiseen.”

Herää kysymys miksi? Monimediainen dokumentointi on tätä päivää. Erityisesti ammatillisissa opetuksessa on tilanteita, joissa kuvat/videot tukisivat oppimista huomattavasti paremmin kuin muistiinpanot. Ymmärrän vielä sen, että kuvia/videoita kiellettäisiin jakamasta nettiin, mutta se, että oppilas ei saa kuvata materiaalia edes omaan käyttöönsä ei ole tätä päivää. Samaan aikaan rapakon takana oppilaitokset jakavat vapaasti kokonaisia kursseja netissä.

Jos tilannetta tarkastellaan oppilaan kuvaamisen näkökulmasta, yleensä koulut pyytävät lupaa joko kuvattavalta itseltään ja/tai hänen huoltajaltaan. Kuvausluvasta on hyvää tekstiä mediakasvatus.fi-sivustolla.

Entä sitten työssäoppimispaikoissa kuvaaminen? Tilojen haltija voi kieltää kuvaamisen, näin ovat tehneet esimerkiksi useat ostoskeskukset ja joukkoliikennevälineet. Yritysten tiloissa kuvaamiseen tarvitaan pääsääntöisesti lupa, mutta jos oppilas on työssäoppimassa yrityksessä ja työ tapahtuu julkisella paikalla, esimerkiksi messuilla tai puistossa, kuvaaminen on sallittua. Selkeintä on sopia mitä oppilas tulee kuvaamaan, kertoa miksi hän kuvaa ja sopia miten materiaalia tullaan käyttämään.

Opettaminen on minusta julkista työtä, joten itse vierastan ajatusta, että opettajaa ei saisi kuvata opetustilanteessa. Tosin opettajan ja oppilaan kuvaaminen ei ole itsetarkoitus vaan opetettavan asian visualisointi. Jos opetetaan sorvin käyttöä, kuvataan sorvin käyttöä. Toki opettaja tai oppilas varmasti vilahtaa kuvassa kun laite ei käytä itse itseään.

Tekijänoikeudet ja tietosuojakysymykset  nousevat lähivuosina varmasti entistä useammin otsikoihin kun koulut hankkivat tabletteja ja mediasoittimia.  Jos mietitään hyviä syitä hankkia näitä laitteita kouluihin, monimediainen tuottaminen ja dokumentointi ovat top 10-listallani.

Suomi halutaan nostaa kansainväliseen kärkeen opetusteknologian innovatiivisessa käytössä. Siihen ei riitä se, että opettaja osaa käyttää älytaulua ja oppilaat tabletteja tekstin tuottamiseen ja tiedon hakemiseen netistä.

Olisiko aika puhaltaa pölyt koulujen järjestyssäännöistä ja päivittää ne tälle vuosisadalle?  Sehän voisi liittää osaksi koko koulun yhteistä mediakasvatusprojekta.

Tietosuoja- ja tekijänoikeuskysymykset askarruttavat varmasti monia opetusalan työntekijöitä. Tässä löytämiäni hyviä linkkejä aiheesta:

• Netissä olevien kuvien käytöstä opetuksessa.
• Opas lasten ja nuorten haastattelijoille ja kuvaajille.
• Saako YouTuben videoita esitää kouluissa ? Katso  Tekijänoikeus-blogi.
• Opetuksen tekijänoikeus- ja tietosuojakysymyksiä, tekijänoikeusneuvos Viveca Still
• IT-kouluttajien viikon pulmat, aiheena tekijänoikeudet.

Mobiiliviidakossa polkuja raivaamassa

Onko mobiilioppiminen sitä, että jokaiselle luokkatilassa olevalle annetaan iPad käteen? Entä sitä kun työssäoppijalta kysellään kuulumisia tekstiviestein? Vai kenties sitä, että iPodin Facetimella viestitään opettajan kanssa?

Meillä on oppijoina yksilölliset tarpeet ja tämän tulisi näkyä myös m-oppimisessa ja -ohjauksessa. Yksi tarvitsee enemmän tukea yksityiskohtien muistamisessa, toinen taas hyötyy mahdollisuudesta harjoitella opeteltavaa asiaa pidempään tai oikea-aikaisesta mahdollisuudesta kysyä neuvoa esimerkiksi työssäoppiessaan.

Monet yhdistävät m-oppimisen ja -ohjauksen tekstiviesteihin. Niiden hyvä puoli on toki se, että lähettäminen ja vastaanottaminen onnistuu kaikilla kännyköillä. Tekstiviestit ovat kuitenkin murto-osa siitä,  mistä pitäisi puhua kun sunnitellaan m-oppimista ja -ohjausta. Suomalaisten kännykän käyttö on tutkimuksen mukaan jäännyt jälkeen monista muista maista. Olemme suosineet Nokian laitteita ja niiden käyttöjärjestelmän kömpelyyden vuoksi emme ole viitsineet käyttää niillä internetiä, saati monimutkaisempia sovelluksia. Oppilaitosten tulisi avoimesti vertailla saatavilla olevia laitteita nimenomaan oppimisen ja ohjauksen näkökulmasta.

Nykyisillä älykännyköillä, tabletteilla ja kosketusnäytöllisillä MP3-soittimilla voidaan tuottaa ja kuluttaa monimediaista materiaalia. Kuvat, videot, sarjakuvat ja piirrokset, höystettynä äänellä ja tekstillä, avaavat uusia mahdollisuuksia havainnollistamiseen. Eri käyttöjärjestelmille suunnitellut sovellukset helpottavat sisällön tuottamista. Videopuhelut, streamaukset ja chatti elävöittävät kommunikointia.

No mitä se mobiilioppiminen sitten on?

MoLeNet -projektissa se nähdään käteen mahtuvien laitteiden ubiikkina käyttönä opetusta ja oppimista tukien. eLearning Guild määritelee sen aktiviteettina, joka tukee yksilön tuottavuutta informaation tuottamisessa, jakamisessa ja kuluttamisessa laitteella, joka käyttää verkkoyhteyttä ja mahtuu taskuun tai laukkuun. Se ei ole e-oppimista pykälää pienemmällä laitteella.

M-oppiminen tulisi nähdä osana kokonaisuutta, eikä niinkään itsenäisenä oppimisen kanavana. Kyse on oikea-aikaisesta vahvistamisesta ja tukemista. Mikäli isompi kokonaisuus halutaan viedä mobiilikanavaan, tulisi se pilkkoa itsenäisiksi mikrokursseiksi, joista jokainen sisältää rajatun osan opittavasta kokonaisuudesta. Pitkien luentotallenteiden ja power point-esitysten jakaminen ja tihrustaminen pieneltä näytöltä ei toimi. M-oppimateriaalin tulee olla kompaktia, selkeää ja mieluiten eri kokoisille laitteille opitimoitua.

Clark Quinn on kirjoittanut hyvän kirjan Designing mlearning. Hän jakaa m-oppimisen neljään eri ulottuvuuteen, jossa jokaisessa voidaan hyödyntää laitteiden monimediaisia ominaisuuksia:

Mitä tämä tarkoittaa käytännön opetus- ja ohjaustyössä?

Sitä, että:

• tekstiviestitasolta tulee päästä eteenpäin
• tarvitaan erilaisia laitteita eri tarpeisiin
• tarvitaan ihmisiä, jotka testaavat sovelluksia ja pilvipalveluja ja neuvovat niiden käytössä
• IT- ja peda-osaajien tulee yhdessä löytää uusia toimintamalleja
• opettajan rooli ja osaamistarpeet muuttuvat
• opettajien työvälineiden valinnassa tulisi huomioida m-oppimisen näkökulma

Haasteita siis piisaa mobiilioppimisen viidakossa!

Ergonomiaa ja härpäkkeitä iPadille

Olen käyttänyt tänä kesänä läppäriä kaksi kertaa, joista toinen oli liikaa. Niska kramppasi jo illalla ja seuraavana päivänä aloin googlailla kännykällä ergonomiatuotteita iPadille, jotta netin käyttö ei olisi vain kännykän varassa.

Toivoin löytäväni jonkinlaisen lattiatelineen iPadille, jotta voisin istua nojatuolissa ja lukea/surffata siten, että iPad olisi sopivasti silmien korkeudella. Siispä googlaamaan. iPad floor stand haulla löytyi muutamia malleja.

Näistä iProp ja iPad Butler näyttivät lupaavimmilta. Valitsin iProp-jalustan, koska se näytti helpolta säätää tarpeen mukaan. Onneksi iPropin nettisivuilta pystyi tilaamaan jalustaa myös Suomeen. Kahden päivän kuluttua UPS:sta soitettiin ja kyseltiin tilauksen sisältöä, siitä kun joutui valitettavasti maksamaan tullia ja alv:n. En ole vielä saanut laskua, joten lopullinen hinta on arvoitus. iProp sen sijaan saapui alta viikossa ja mahdollistaa tämänkin bloggauksen 🙂 Voin lämpimästi suositella!

Kun iPad oli saatu ergonomiselle korkeudelle, alkoi tehdä mieli pientä langatonta näppistä. iPadiin löytyy kyllä näppäimistöjä maailmalta, mutta niistä puuttuu nämä meidän erikoismerkit. Lopulta löysin tämän artikkelin, jossa esiteltiin Logitechin uusia tuotteita. Logitech tablet keyboard vaikutti juuri sopivalta tuotteelta ja mikä parasta, sitä löytyi Verkkokauppa.comin varastosta. Kun hintakaan ei ollut paha, piti lähteä ostoksille. Kaupassa hihaan tarttui myös tuo artikkelissa mainittu kaiutin. Eihän sitä koskaan tiedä milloin sellaistakin tarvitsee. On avuksi jos iPadin yhdistää tykkiin ja näyttää vaikka videoklipin vähän isommalle yleisölle.

Näppäimistöä piti tietysti testata ja niinpä istun tässä olohuoneen sohvalla ja bloggaan ergonomisesti. Tuntuma on oikein hyvä, eikä sormen käyttäminen hiirenä häiritse.

Ergonomisen käytön lisäksi opetusalalla tulee tilanteita, jossa iPadin suojaaminen ja kantaminen vaativat apuvälineitä. iPad2:lle saa jo hyvän valikoiman suojia. Itse olen testimielessä hankkinut myös järeämmän sorttisen vaihtoehdon eli Otterbox Defenderin. Vastaavasta kännykkämallista on hyviä kokemuksia iPhonen suojana. On kestänyt moitteettomasti vuoden ajan 10-vuotiaan päivittäisessä käytössä. Jostain syystä iPad2:n Otterbox Defenderiä ei pystynyt tilaamaan Amazon.uk:stä Suomeen vaan se piti tilata Amazon.comin kautta. Sen sijaan Utility Series Latch-paketin sai Amazon.uk:stä. Otterboxin omilta sivuilta ei kannata tilata, tuotteet ovat usein loppu ja Amazonin hinnat ovat edullisempia.

Defender-paketti ei yllättäen sisältänyt kosketusnäytön suojakalvoa. Kännykkämalleissa se on integroitu itse suojakoteloon. Kosketusnäytölle on kyllä suojakansi, mutta se estää tehokkaasti myös iPadin käytön eli ostoslistalle kannattaa lisätä myös suojakalvo jos sormenjäljet huolestuttavat.

Mitä iloa Utility series latch-paketista sitten on? Se tarjoaa mahdollisuuden kantaa iPadiä hihnassa ja takaa löytyy myös lenkki, johon voi pujottaa kämmenen. Nämä vaihtoehdot ovat käteviä jos iPadiä käyttää opetuksessa. Toki iPadin saa kiinnityshihnalla vaikka auton penkkiin kiinni.

Tablettien oheistuotteiden markkinat tulevat lähivuosina kasvamaan huikeasti. Olisi hienoa jos suomalaiset yritykset alkaisivat valmistaa telineitä, suojia, ym. oheistuotteita. Markkina-aluekin on nettikaupassa vaatimattomasti koko maailma. Testaan mielelläni prototyyppejä ja parannusehdotuksia jalustaan olisi jo mielessä. Ottaisiko joku kotimainen yritys haasteen vastaan?

Mobiilia kesäelämää

Pöydällä nököttävä tietokoneeni pölyttyy. Nykyään käytän useimmiten laitteita, joiden näytön koko on joko  3,5 tai 9,7 tuumaa. Näillä laitteilla kirjoitan ostoslistat, muistiinpanot, otan ja katson kuvia ja videoita, pelaan, jaan kuulumisia verkostoni kanssa, haen tietoa netistä ja opiskelen.

Luen paljon enemmän kuin ennen. Itseasiassa en ainoastaan lue, vaan hyödynnän kaikenlaista netistä löytyvää monimediaista materiaalia. Kirjat, lehdet, ym. kiinnostava materiaali kulkee aina mukana ja jos lapset pelaavat tabletilla, voin jatkaa lukemista sujuvasti kännykällä. Tuotan myös paljon enemmän materiaalia kuin ennen. Voin helposti yhdistää kuvia, videoita, ääntä  ja tekstiä ja jakaa lopputuloksen missä, miten ja kenen kanssa haluan.

Ulkomaanmatkat eivät enää nosta puhelinlaskuani. Varmistan, että hotellihuoneeseeni kuuluu langattoman verkon käyttöoikeus. (Vinkkinä, jos se ei kuulu peruspakettiin, liittymällä hotellin kanta-asiakasohjelmaan, sen saa yleensä kylkiäisenä.) Videopuhelu on näppärä, ilmainen keino näyttää lapsille millainen näkymä on hotellihuoneen ikkunasta ja onhan se paljon mukavampaa kertoa päivän kuulumisia kun näkee toisen.

Olin hiljattain San Josessa. Pitkää lentomatkaa varten latasin lukemista laidasta laitaan. Ei haitannut, vaikka lukemistoni ylitti hyllymetrin, kaikki kirjat mahtuivat sopuisasti 8,8 mm kansiin. Perillä majotuin hotelliin, jossa ei ollut turistikarttoja tai esitteitä. Niitä ei tarvittu, sillä kaiken tarvitsemansa sai ladattua mobiilisti. Kun aikataulut ja reitit oli katsottu ja ladattu, oli helppoa suunnistaa kohteeseen ja kohteessa. San Josessa oli jopa mahdollista tehdä puutarhakierroksia kännykkäsovelluksen avustuksella. Nappia painamalla näit eri teemojen mukaiset puutarhat, sijainnin,  milloin puutarhassa oli seuraava esittelypäivä ja kuka esittelee puutarhaa.

Onko näistä laitteista muuta kuin verkon painoksi supisuomalisella mökillä? Makuasia, mutta minusta oli ihan mukavaaa lukea aamulla Hesari puutarhakeinussa mökilläkin. Sillä erotuksella, että tuuli ei viennyt sivuja eikä tullut turhaa jätepaperia, kun lehden luki 9,7 tuuman ruudulta. Myös pitkähkö automatka sujui mukavasti kun antoi laitteen lapsille takapenkille langattoman nettitikun kera. Tosin Mikkelin jälkeen 3G-verkko oli välillä vielä hakusessa.

Nettitikkuja ja paketteja kannataa vertailla. Itse päädyimme nettitikkuun, joka jakaa yhteyden langattomasti maksimissaan viidelle laitteelle. Tosin myyjä uskotteli miehelleni, että 3 Gt riittää kuukaudessa kaikkeen käyttöön. Näinhän ei todellakaan ole meidän perheessä, 3 Gt hujahti viikossa. Palvelun sai onneksi päivitettyä joustavasti 20 Gt 😀

Täytyy myöntää, että minusta mobiili kesäelämä on mukavaa. Olipa kyse unohtuneesta raparperipiirakan ohjeesta tai tuntemattomasta kalasta, joka juuri tarttui virveliin, apu on lähellä.

Mobiili mahdollistaa myös iloisten hetkien jakamisen, kun saatu kala oli tunnistettu, nappasin ylpeästä kalamiehestä ja kalasta kuvan ja jaoin sen isovanhemmille suoraan rantakalliolta.

Opettaminen yksityisasiasta yhteiseksi asiaksi

Bloggasin viikko sitten koulun päivittämisestä.  Kiitos kaikille teille, jotka kommentoitte joko blogissa, Twitterissä tai Facebookissa. Kaikki kommentit eivät liputtaneet uuden oppimisteknologian tai  yhteisöllisen oppimisen puolesta. Koettiin, että omassa päässä oleva tieto tai osaaminen on parasta pitää visusti itsellään, jakamalla se ikään kuin laimenisi ja arvo työntekijänä vähenisi.

Tosiasia on, että laitteet eivät ole koulun päivityksen ydin vaan ihmiset ja asenteet.  Koulussa opiskellaan edelleen oppiaineita, mitataan tietyn asian muistamista tietyllä hetkellä  ja arvioidaan yksilösuorituksia.  Pärjääkö näillä eväillä tulevaisuudessa?

EK:n Oivallus-hankkeen loppuraportti kehottaa kouluja valmentamaan rohkeita ja yhteistyötaitoisia kokeilijoita. Hankkeen päätösseminaarissa kuultiin Kirsi Juvan kooste aiheesta  millainen koulutus valmentaisi 2020-luvun töihin. Raportissa toistuvat verkosto-osaaminen, yhteistyötaidot ja moniosaajuus. Kirsi Juva toteaa esityksessään, että tarvitaan mahdollisuusajattelua, rohkeutta tarttua mahdollisuuksiin ja vimmaista kokeilemista. Ei yksin vaan ryhmissä, kokemuksia ja asiantuntijuutta jakaen.

Tämä on juuri sitä koulun päivityksen ydintä. Uudet laitteet tai sovellukset eivät muuta mitään jos kulttuuri ei muutu. Opettajatkin ovat pääsääntöisesti yksilösuorittajia. Jokainen suunnittelee omat tuntinsa ja vetää ne parhaaksi katsomallaan tavalla. Joskus tehdään projektitöitä, joissa on useampi opettaja, rinnakkaisluokka tai toinen luokka-aste mukana. Resurssiopettajien myötä, samassa luokassa voi olla kaksi opettajaa, mutta tämä on poikkeuksellista. Opettajien palkkausperuste on edelleen pidetty oppitunti ja kehittämisresurssit ovat niukat. Näin ollen tiimiopettajuus, yhteiskehittely ja laajemmat projektit ovat haaste.

Monesti sosiaalisen median koulutuksissa opettajat kysyvät mistä he ottavat ajan kaiken tämän uuden oppimiseen. Nykytilanteessa opettajat valmistelevat opetuksensa yksin. Kuitenkin maa on täynnä ihan samoja asioita opettavia kollegoja. Kynnys jakaa ”omaa” materiaalia netissä on yllättävän suuri. Jakamista tapahtuu harvoin edes saman koulun sisällä ja tämä koskee kaikkia kouluasteita.

Jakaminenkin perustuu yleensä vaihdantaan. Minä valmistelen tämän, tee sinä tuo ja sitten vaihdetaan päikseen. Todellinen muutos lähtee siitä, että tehdään aidosti yhdessä, jolloin jokainen tuo pöytään kokemuksensa ja osaamisensa. Yhdellä on vuosien opetuskokemus, toinen on sujuva netin käyttäjä, kolmannella on työelämäverkostoja, jne. kun työstämiseen otetaan vielä oppilaat mukaan, lopputuloksena on oppimisprosessi, jossa opitaan ja kehitetään sekä sisältöä että metataitoja.

Tämä on sitä aitoa koulun päivitystä, jossa jokaisen merkityksellinen osaaminen koituu yhteiseksi hyväksi. Kuten Kirsi Juva toteaa, opettaminen muutuu yksityisasiasta yhteiseksi asiaksi.

Kuka päivittäisi koulun?

Yhä useampi meistä tekee tietotyötä. Tulevaisuudessa tuskin löytyy ammattia, jossa ei haettaisi, tulkittaisi, jaettaisi ja jalostettaisi tietoa, jota tulee olemaan ubiikisti tarjolla, sekä ihmisten että esineiden tuottamana.

Miten valmistamme lapsia ja nuoria tähän yhteiskuntaan? Keskivertoperuskoulussa on pari atk-luokkaa ja kännyköiden ym. omien laitteiden käyttö kiellettyä. Jotkut lukiot houkuttelevat oppilaita sillä, että kaikki saavat läppärin. Yleisesti ottaen edes opettajilla ei ole (ainakaan työnantajan puolesta) läppäreitä, älykännyköistä tai muista mobiilioppimisvälineistä puhumattakaan.

Vaikka tapahtuisi ihme ja heräisimme huomenna maailmaan, jossa jokaisessa suomalaisessa koulussa olisi riittävästi laitteita, omia saisi tuoda vapaasti ja kaikissa kouluissa olisi nopea langaton verkko, ei maailmaa (ja tulevaisuuden Pisa-tuloksia) ole silti pelastettu.

Jostain pitäisi saada riittävän iso porkkana, jotta opettajat innostuisivat uusista mahdollisuuksista. Poisoppiminen on tulevaisuutemme suurimpia haasteita kaikilla kouluasteilla.

Työelämässä internetin sujuva käyttö on oletusarvo. Onko koululaitos enää osa työelämää, jos toimintaedellytykset eivät ole kunnossa? Miten se pystyy antamaan eväitä elinikäiseen oppimiseen jos opettajillakaan ei ole näitä eväitä?

Seitsemännellä luokalla oleva tyttäreni sai juuri ohjeet kasvion tekemiseen. Kasvion saa tehdä perinteisesti prässäämällä tai digikasviona. Ohjeissa korostettiin, että kännykkäkamera ei ole riittävän laadukas digikasviota varten, vaan tarvitaan kamera, jossa on makrotoiminto.  Siis peruskoulun kasvion tekemiseen?!  Kuinka laadukkaita ovat ne rapisevat lehdet, jotka hätäisesti prässätään jonkun kirjapinon alla?  Eikö pääasia ole luonnossa liikkuminen, kasvien löytäminen, tunnistaminen ja tiedon jakaminen?  Ohjeessa opastettiin vielä, että digikasvio tulee palauttaa tikulla tai CD:nä. Ei puhettakaan, että sen voisi tehdä nettiin, jossa kuviin voisi linkittää ko. kasvista löytyvää tietoa eri sivustoilta. Oppilaat voisivat myös kommentoida toistensa kasvioita ja opettajakin näkisi halutessaan miten kasvien kerääminen edistyy.

Täydennyskouluttajana minun pitäisi varmaan iloita siitä, että työsarkaa riittää. Joskus kuitenkin valtaa epätoivo kun toivoisin koulun antavan lapsille ja nuorille niin paljon paremmat eväät tulevaisuuteen.

Ne kasvien nimet unohtuvat vähitellen, varisevat paperille liimatut lehdet heitetään pois, tikut ja CD:t hukkuvat, mutta netissä olevaan kasvioon voisi tarvittaessa palata ja seuraavan vuoden seiskat voisivatkin käydä tekemässä havaintoja samoilta kasvupaikoilta ja laajentaa kokoelmaa uusilla, vielä puuttuvilla kasveilla.

On niin helppoa antaa samat ohjeet oppilaille vuodesta toiseen. Maailma ympärillämme on kuitenkin muuttunut. Se, että tunnistaa nuo parikymmentä kasvia on varmaan opsissa oleva kohta kahdeksannella luokalla.  Eikö se, että tunnistaa, osaa hakea ja arvioida kasveihin liittyvää tietoutta, jakaa ja keskustella siitä muiden kanssa, olisi tätä päivää?

Oppilaiden kesätehtävä on helppo jakaa Wilmassa. Olisipa yhtä helppoa jakaa päättäville tahoille kesätehtäväksi koko Suomen peruskoulun laitteiden ja osaamisen päivittäminen vastaamaan nykyajan tarpeita, tulevaisuutta unohtamatta.

P.S. Blogikirjoitukseni alussa oleva kuva ei siis kelpaa koulun kasvioon.

Piirtelyä ja muistiinpanoja iPadillä

Innostuin viikonlopun kunniaksi testaamaan iPadille tehtyjä piirtely- ja  muistiinpanosovelluksia.

Käytössäni ei ollut mitään apuvälinettä,  eli ihan
sormituntumalla mentiin 🙂 . Vili 1o v. oli mukana testaamassa ja harjoitteli samalla englannin kokeeseen.

Muistiinpanosovelluksia edustivat Note Taker HD ja Notes Plus, molemmat 4,99.

Note Taker HD

+ muistiinpanoihin voi lisätä kuvia

+ kohtuullisen selkeät valikot

+ fontin ym. muuttaminen ei ole useamman valikon takana

+ muodot (neliö, ympyrä, ym.) voi valita raahata valikosta

–  sovelluksessa oleva käyttöohje on huono

–  kaikkien kuvakkeiden merkitys ei avautunut tavanomaisella räpeltämisellä, piti lukea ohjeet 😦

–  kirjoitusjälki ei ole kovin kaunista sormituntumalla

Notes Plus

+ sovellus avautuu Quick start-ohjeeseen, joka antaa yleiskuvan toiminnoista

+ suurennos-toiminto toimi oikeasti ja teki kirjoittamisesta helpompaa

+ käsiala nätimpää kuin Note Taker HD:llä

+ mahdollisuus nauhoittaa ja liittää äänitiedosto muistiinpanoihin

+/- sovelluksen pitäisi tunnistaa muodot automaattisesti, periaatteessa kätevää, mutta käytännössä vähän niin sun näin

– fontin, värin, ym. vaihtaminen useamman klikkauksen takana eli ei kovin sujuvaa

– muistiinpanoihin ei saa liitettyä esim. valokuvia

Kokeilin itse asiassa ensin Notes Plussaa, mutta jäin kaipaamaan mahdollisuutta liittää valokuvia dokumenttiin. Pienen googlailun jälkeen löytyi Note Taker HD. Ensi viikolla olisi tarkoitus ostaa stylus-kynä Verkkokauppa.com:sta ja verrata kirjoitustuntumaa ja -jälkeä uudemman kerran.

Muistiinpanosovellukset olivat asiallisia, jopa tylsiä. Piirtely  oli paljon hauskempaa. Testattavana olivat  Mega Draw 4,99 ( ilmaisversio Draw 4 Free),  Whiteboard HD 2,99, Doodle Buddy  ja Spray Paint. Kaksi jälkimmäistä ovat ilmaisia, mutta mainosbannerin poisto maksaa 0,79.

Mega Draw

+ erittäin helppokäyttöinen

+ valokuvan tuonti onnistuu

+ riittävä arsenaali efektejä

+ pyöristi käsialan nätisti

–  ei suoraa mahdollisuuta lähettää kuvaa sosiaalisen median sivustoille

–  kuvakansiosta tuotua kuvaa ei voinnut käsitellä

White Board

+ saman lähiverkon piirissä olevat voivat piirtää yhteistoiminnallisesti

+ helppokäyttöinen

+ valokuvan tuonti onnistuu

+ tuotoksen voi lähettää Facebookiin

– piirtotyökalut tavanomaisia

– ei valmiita muotoja, joita voisi hyödyntää

Huom. yhteistoiminnallisen piirtämisen kokeilu jäi, sillä kotona oli vain yksi iPad.

Doodle Buddy

+ erittäin helppokäyttöinen

+ kohtuullinen kirjoitusjälki

+ valinnanvaraa kirjoitusjäljen suhteen

-/+ valmiita taustoja ja leimoja

– oman valokuvan tuonti ei onnistu

– mainosbanneri ärsytti

Spray Paint

+ erittäin helppokäyttöinen

+ valokuvan tuonti onnistuu ja  kuvan voi hakea myös Facebookista

+ mainosbanneri huomaamaton

+ spray-värejä voi sekoittaa keskenään

– jäi välillä jumiin

Summa summarum muistiinpanosovellukset ovat aikuisille, jotka syystä tai toisesta haluavat kirjoittaa sormella tai stylus-kynällä. Sovelluksilla voi tehdä kaavioita kohtuullisen helposti. Itse peukutan Note Taker HD:tä kun siihen voi lisätä kuvia. Enkun kokeen harjoittelu sujui kohtuullisen näppärästi kun otin kirjan sivusta kuvan, lisäsin sen asiakirjaan, vedin yli harjoiteltavat sanat, numeroin kohteet ja Vili kirjoitti sanat numeroiden viereen.

Hauskinta oli kuitenkin harjoittelu piirtosovelluksilla. Piirsin Mega Draw:lla tikku-ukon, jolla oli hienot uimahousut ja Vili kirjoitti viereen kehon osien nimet. Englannin kysymyssanatkin saivat uusia ulottuvuuksia kun ne sai spray-maalata virtuaaliseen seinään tai vaikka ratikan kylkeen. Oma suosikkini on Mega Draw, Vilin Spray Paint.

Kuvista tikku-ukko ja tämä-on-testi on tehty Mega Drawlla, tiiliseinä on Doodle Buddy:lla  ja how-kuva on Spray Paintillä. Kuvat on jaettu iPadistä läppäriini näppärästi Drop Boxilla.

Mobiililaitteiden viidakossa

Uusi iPad2 tuli perjantaina myyntiin Euroopassa ja Galaxy Tabin uudet mallitkin tulevat kauppoihin lähiaikoina. 2010 älypuhelinten osuus myynnistä oli 19 -22 %, riippuen tutkimuksesta ja kasvua vuodesta 2009  oli yli 70 %. Maailmalla ennustetaan, että mobiililaitteiden myynti peittoaa perinteisten PC-laitteiden myynnin 2011. Mihin suuntaan mobiililaitteet kehittyvät? Onko tulevaisuudessa vain S,M ja L-kokoisia älylaitteita, joissa on tai ei ole sim-korttia?  Tarvitaanko jatkossa edes sim-kortteja?

Etenkin tableteissa valikoima kasvaa ja Matti tai Maija Meikäläisellä menee äkkiä sormi suuhun, vaikka testejä ja vertailujakin löytyy.  Mitä teen tabletilla jos minulla on läppäri ja älypuhelin tai iPod?  Ostaakko Viewpad, Galaxy Tab, ZTE , Streak vai iPad2?  Nyt vai kohta? Jos vaikka uusi malli tulisi taas markkinoille… Onko nopeus valttia vai painottaakko saatavilla olevia sovelluksia? Riittääkö lähiverkossa toimiva wifi-malli vai maksaakko 3 G:stä?  Paljonko tarvitaan muistia? Korvaako tabletti puhelimen vai kannettavan, molemmat, vai ei kumpaakaan?

iPod ja iPad menevät puheissä helposti sekaisin. Laitteissa on eroja ja yhtäläisyyksiä. iPodista on eri versioita ja oppimisen näkökulmasta iPod Touch on kiinnostavin. Sen näyttö on saman kokoinen kuin iPhonen, muuten se on ohuempi ja kevyempi. Se on musiikkisoitin jos sitä käyttää musiikkisoittimena. Siihen saa noin samat sovellukset kuin iPhoneen ja siinä on mikrofoni ja kamera. Tosin kuvan ja videon laatu on parempi iPhonella. Nettiin iPodilla pääsee lähiverkossa.  iPadin näytön koko tekee siitä lukija/katsoja ystävällisemmän. iPadille on myös omia sovelluksia. Molemmilla laitteilla voi kirjoittaa, mutta kummallakaan en haluaisi tuottaa pidempiä tekstejä. Teknisiä eroja on toki liuta ja ne löytyvät Applen sivuilta.

Moni kuluttaja kokee olevansa eksyksissä mobiiliviidakossa, mutta helppoa ei ole oppilaitosten tai yritysten hankinnoista päättävillä it-asiantuntijoillakaan. Puolueeton tieto on kiven alla ja kokemuksia on vähän. Ja onko puolueetonta tietoa olemassakaan vai onko lopulta kyse eri ihmisten subjektiivisista kokemuksista eri tilanteissa? Jotkut meistä ovat enemmän, toiset vähemmän tietotekniikan mahdollisuuksista innostuvaa sorttia.

On toki eri asia ostaa yksittäinen laite kotikäyttöön kuin useita laitteita yritys tai oppilaitosympäristöön. Jos organisaatiossa painetaan jarrua ja todetaan, että ei hankita mitään, pulpahtaa jostain se edelläkävijä, joka osti laitteen jo viime vuonna ja on kaikessa hiljaisuudessa ehtinyt ladata siihen  puolet organisaation keskeisistä dokumenteista.

Jenkeissä, jossa tabletteja on ollut markkinoilla pidempään, on myös enemmän kokemusta oppilaitoskäytöstä. Jotkut koulupiirit ovat tulevana syksynä ostamassa tabletin jokaiselle oppivelvolliselle.  Kuten aina muutoksen edessä, mielipiteitä löytyy puolesta ja vastaan. Kilpailun kiristyessä valmistajat joutuvat miettimään myös edu-markkinoille kohdennettuja palveluja ja laitteiden hallinnointia. Applen vahvuus löytyy alati kasvavasta määrästä sovelluksia eri kouluasteille. Sitä mukaan kun oppikirjat muuttuvat vähitellen e-materiaaliksi, tabletit arkipäiväistyvät.

Entä miten tärkeitä ovat kamera, puhelin tai 3G?  Edessä ja takana olevat kamerat ovat näppäriä kommunikoinnin tukia käytettäessä Skypeä tai verkkokokousohjelmia. Jonkun satunnaisen kuvan saatan kuvitella ottavani, mutta tabletti ei ole minulle kameran korvike. Itse en koe saavani lisäarvoa siitä, että tabletillani olisi oma puhelinnumero ja 3 G:tä en tarvitse, koska älypuhelimellani voin jakaa verkon tabletille. Mikä sitten on tärkeää? Itse arvostan nopeutta, keveyttä, helppokäyttöisyyttä, sovelluksia ja korkealaatuista kosketusnäyttöä.

Oppilaitoskäyttöä ajatellen materiaalien synkronointi ja ylläpitoon liittyvät kysymykset ovat keskeisiä. Synkronoinnin haasteet katoavat ajan myötä kun siirrymme joustaviin pilvipalveluihin, mutta ylläpidon kysymykset täytyy ratkaista tavalla tai toisella. Tarvitaanko 3G: tä vai ei riippuu toimintaympäristöstä ja käyttötavoista. 3 G on yksi ratkaisu kouluille, joissa ei ole lähiverkkoa ja se mahdollistaa myös opetuksen jalkautumisen lähiympäristöön.

Mobiililaitteet kehittyvät vauhdilla. Voi olla, että meillä on parin vuoden sisällä tarjolla monitoimilaite, joka oikeasti korvaa kännykän, läppärin, tabletin ja musiikkisoittimen täydellisesti. Onko meillä sitä odotellessa varaa lyödä hanskat tiskiin ja todeta, että nyt ei kokeilla mitään? Ei,  mikäli haluamme jatkossakin sijoittua PISA ym. tutkimuksissa kärkisijoille, koulutusviennistä puhumattakaan.

Mobiililaitteiden viidakossa tarvitaan polkujen raivaajia. Yhteistyötä tekeviä yrityksiä, eri kouluasteiden oppilaitoksia ja rahoittajia, päätöksiä, kokeiluja, tutkimusta ja ennakkoluulottomia ihmisiä. Tarvitaan uusia pedagogisia avauksia, sillä toistaiseksi melkein kaikki suomalaiset mobiilioppimisen kokeilut ovat rajoittuneet tekstipohjaiseen kännykän käyttöön.

Jos verkostoituminen aiheen tiimoilta kiinnostaa, ota yhteyttä, nykäise hihasta ITK:ssa tai tule mobiiliin kesäkouluun.

Vapaus oppia

Koulu on perinteisesti ollut  paikka, jossa OPITAAN.  Opettajat ovat määritelleet oppimisympäristön ja mitanneet valitsemillaan tavoilla oppilaiden suoriutumista.  Se miten oppilas on suoriutunut tietyllä hetkellä tiettyillä mittareilla mitattuna, on määrännyt hänen arvosanansa.

Koululaitos on ollut tärkeä osa kulttuuriamme ja opettajat ovat olleet kulttuurin säilyttäjiä. Kulttuurin säilyttäminen on ollut hyvä asia, mutta maailma on muuttunut. Säilyttäminen ei enää riitä,  itse asiassa se on jossain tapauksessa jopa haitallista.

Tiedämme varmuudella, että pärjätäkseen tulevaisuudessa lasten ja nuorten tulee osata hakea, arvioida ja tulkita tietoa sekä seurata ja osallistua tiedon tuottamiseen netissä.  Työelämän näkökulmasta myös sosiaaliset verkkotaidot ovat tärkeitä. Opetetaanko meillä näitä taitoja aktiivisesti koulussa? Onko opettajilla näitä taitoja?

Tietoviikossa ollut artikkeli oli masentavaa luettavaa. Siinä todetaan muun muassa , että:

• Vajaat 8 prosenttia opettajista on laittanut verkkoon oppimateriaalia oppilaille tai muille opettajille hyödynnettäviksi.
• Alle 6 prosenttia hyödyntää työssään esimerkiksi blogia tai wikejä.
• Koulussa 1,5 prosenttia oppilaista on käyttänyt videoneuvotteluteknologiaa.
• Mobiiliteknologiaa oppimisessa on hyödyntänyt alle 3 prosenttia.

Olemme siis edelleen varsin tiukasti kiinni perinteisessä oppimisympäristössä, jossa luokkahuone, opettaja ja oppikirjat muodostavat oppimisen kolmiyhteyden.

Mikäli tämä jatkuu, koulumme eivät enää täytä tehtäväänsä. Ne eivät anna riittävästi eväitä tulevaisuutta varten, eivät opeta työelämän kannalta tärkeitä asioita, eivätkä motivoi lapsia ja nuoria oppimaan.

On väärin tämän päivän oppijoita kohtaan, että opettaja voi valita pitäytyvänsä vain perinteisessä oppimisympäristössä. On väärin, että opettajien ei edellytetä kouluttautuvan ja  kuntien satsaavan opettajien koulutukseen sekä langattomiin verkkoihin ja laitteisiin, jotka toisivat kaiken jo tuotetun tiedon oppijoiden ulottuville.

Oppijoilla tulee olla vapaus oppia tulevaisuutensa kannalta keskeisiä taitoja tämän päivän teknologiaa hyödyntäen. Niin kauan kuin tietotekniikka kouluissa tarkoittaa oppijan näkökulmasta paria atk-luokkaa, joiden kiinteät koneet palvelevat 500 – 600 oppijaa, olemme kaukana OKM:n asettamista tavoitteista.

On uskallettava kokeilla uudenlaisia ratkaisuja.  Viimeistään yläkoulussa on oppilaita, joilla on älykännykkä, iPod touch, läppäri tai tablettitietokone. Miksi näitä ei saa käyttää koulussa? Saahan koulussa käyttää omia suksia ja luistimiakin. Ne jopa vaaditaan. Omat lapseni eivät hiihdä vapaa-ajalla, joten joudun ostamaan sukset vain koulua varten.  Lukuvuoden aikana ei kovin montaa kertaa hiihdetä ja kasvavalle lapselle täytyy ostaa monot vähintään joka toinen vuosi.  iPod touch maksaa halvimmillaan 216 euroa eli noin kahden markettisuksipaketin verran, mutta sitä voisi käyttää huomattavasti useammin ja pidempään kuin suksia. Jos siis se olisi sallittua ja jos kouluissa olisi lähiverkko.

Mikä puolue lähtisi oikeasti edistämään vapautta oppia?