Ensimmäiset iPodit otettu käyttöön

Posti toi neljä kiloa painavan paketin täynnä iPodeja. Niitä sitten ihmettelemään ja alustamaan kokeiluja varten. Ensimmäiseksi piti päivittää uusin versio iTunesista Macille. Sitten iski Murphyn laki ja verkko lakkasi toimimasta. Muutama ärräpää pääsi siinä vaiheessa 😦

Olin etukäteen listannut sovelluksia, joilla pääsisimme alkuun ja suunnitelmana oli alustaa viisi iPod touchia käyttövalmiiksi heti, testailla niitä eri tilanteissa ja ottaa sitten loputkin käyttöön hieman viisaampana.

Tässä lista ensivaiheen sovelluksista: Facebook, Twitter, Bambuser, Flickr, Google, Skype, Everytrail, Diigo, Photogene, PicMix, Quickmark, SonicPics, StripDesign, Ilta-Sanomat, HS.fi, eduTecher, Wikitude, StoryKit, iBooks, Posterous, TED Mobile, CNN ja BBC News.

Ensimmäiseen iPodiin piti ladata jokainen sovellus erikseen. Kun se oli valmis, siitä luotiin varmuuskopio. Loput  neljä alustettiin ja sitten hyödynnettiin ensimmäisen iPodin varmuuskopiota ilmaisten sovellusten osalta. Näin jälkikäteen ajateltuna, olisi pitänyt tilata iTunes-lahjakortti hankkeelle samalla kun tilattiin iPodit. Helpottaa nimittäin siinä mielessä, että jää parin euron laskut luottokorttikoonnista pois. Englannissa myydään iTunes- lahjakortteja joka ruokakaupassa, mutta etsin niitä turhaan ympäri Tapiolaa. Täytyy tilata netistä vastaisuuden varalle.

Tarjosin iPodeja heti perjantaina kokeiltavaksi ryhmälle opettajia erään koulutuksen yhteydessä. Tarkoituksena oli testata Posterousin blogia, joka osoittautuikin erittäin näppäräksi. Sovelluksesta pääsee luomaan blogin tai kirjautumaan blogiin, kuvaamaan, videoimaan tai kirjoittamaan ja julkaisemaan muutamalla painalluksella. Toimi lähiverkossa moitteettomasti ja ilman kummempia viiveitä, joskin parin minuutin videopätkä on jo melko iso tiedosto. Mikäli lähiverkkoa ei ole käytettävissä, kuvat, videot ja sanelut tallentuvat toki iPodiin ja ovat julkaistavissa myöhemmin. Kokemuksemme perusteella Posterousia voi ilman muuta suositella mobiiliblogiksi opiskelijakäyttöön.

Ensi viikolla on tarkoitus testailla sisällön hallintaa ja siirtämistä iTunesiin/iTunesita soittolistojen ja kansioiden avulla.

Mobiilioppimisympäristö iPodeilla – mitä (ainakin) tulee huomioida

Ensi viikolla koittaa uusi aika työpaikallani kun ensimmäiset iPod touchit saapuvat.

Miksi iPodit? Itse hurahdin mobiilioppimiseen kun ostin kaksi vuotta sitten iPhonen. Sitä ennen mobiili oli minusta yhtä kuin tekstipohjaisia sovelluksia tihrustuskokoisena eli ei erityisen houkutteleva juttu. iPhone on inspiroinnut myös kilpailijoita ja mielestäni tänä päivänä Samsungin laitteet Android-käyttöjärjestelmällä ovat varsin varteenotettava vaihtoehto.

Syy miksi aloitamme testaamisen Applen laitteilla, ei itse asiassa ole iPhone eikä iPad vaan iPod touch. Sille ei vielä ole hyvää vaihtoehtoa. Ammatillisten aineiden opiskelussa ollaan paljon muuallakin kuin koulun seinien sisäpuolella. Tarvitaan laite, jota on helppo kuljettaa mukana, jolle saa hyviä suojakoteloita, jota voi käyttää langattomassa verkossa, jolle on valmiita helppokäyttöisiä ja edullisia sovelluksia ja jolla on helppo kuvata ja katsoa kuvia ja videoita.

Hinnan tulee tietysti olla kohdallaan. Hintaan muuten liittyy teostomaksu. Meillä opiskelijat saavat iPodit nimenomaan oppimiskäyttöön eli niihin ei ladata musiikkia. Tämä tarkoittaa sitä, että teostomaksua ei tarvitse maksaa. Maksu sisältyy automaattisesti hintoihin, joten maksun hyvityksestä ja sen hakemisesta tulee sopia jälleenmyyjän kanssa.

Nyt kun h-hetki iPodien kanssa koittaa ensi viikolla, aloitin jälleen aktiivisen googlailun sovelluksista ja hallinnoinnista. Muutaman iPodin kanssa ei ole niin nuukaa miten niitä hallinnoidaan, mutta kun meillä on ensi syksynä noin 40 opiskelijakäytössä, tilanne näyttää vähän kimurantimmalta. Jenkeissä on oppilaitoksia, joissa on yli 500 iPodia käytössä ja heidän ensimmäiset kokemuksensa ovat jo vuosien takaan. Toki täytyy muistaa, että itse laite on koko ajan kehittynyt, joten parin vuoden takaisista bloggauksista ei välttämättä ole apua. Applen sivuilla on kohtuullisen hyvä iPod touch opas englanniksi.

Jenkeissä Applellä on  huomattavasti parempi tuki oppilaitoksille. On koulutilit ja Apple volume purchase program. Applelle terveiset, että iPodien ja iPadien leviäminen eurooppalaisissa oppilaitoksissa edellyttää samanlaisia oppilaitosystävällisiä toimintamuotoja. Luottokorttien kanssa puljaaminen kun on ainakin suomalaisissa oppilaitoksissa varsin hankalaa. Toivotaan, että jatkossa Apple haluaa tehdä hyvää yhteistyötä myös muiden kuin amerikkalaisten oppilaitosten kanssa 🙂

Tili, lataukset ja päivitykset ovat merkittävä osa laitteiden hallinnointia. Jotta iPodeihin pysytyy lataamaan sovelluksia App storesta, tarvitaan käyttäjätili. Tässä ohjeet App store tilin luomiseen ilman luottokorttia. Mikäli halutaan ladata maksullisia sovelluksia, tarvitaan kuitenkin iTunes tili, johon liitetään luottokortti tai johon ladataan rahaa lahjakortilla. iPodien sisällön hallintaan tarvitset  joka tapauksessa iTunes tilin.

Opiskelijoiden iPodien hallinta voidaan tehdä keskitetysti, jolloin päätetään mitkä sovellukset ladataan kaikkiin laitteisiin ja koko ruljanssi hoidetaan yhden tietokoneen kautta. iTunes toimii sekä Macillä että PC:llä, mutta molempia vaihtoehtoja kokeilleena, suosittelen Maciä. Googlaamissani blogeissa ja wikeissä suositeltiin yhden ns. master iPodin luomista, sen varmuuskopiointia ja sisällön asennusta varmuuskopiosta muihin laitteisiin. Lisää aiheesta kunhan saamme omakohtaisia kokemuksia.

Opiskelijoiden toimintaympäristö kannattaa miettiä huolella. Lähinnä vastausta kaipaavat esimerkiksi seuraavat kysymykset:

• Millä ehdoilla opiskelijat saavat laitteen käyttöönsä?
• Kuka valitsee ja päivittää sovellukset ja kuinka usein?
• Minne opiskelijat lataavat tuottamansa materiaalin ja kuinka usein?
• Miten iTunesissa tunnistetaan kunkin opiskelijan materiaali?
• Miten opettajien materiaalit luokitellaan ja ladataan laitteisiin?
• Millaisia sopimuksia tarvitaan esim. työssäoppimispaikan kanssa laitteen käytöstä?
• Millaista koulutusta opiskelijat ja opettajat tarvitsevat?
• Entä jos laite häviää tai rikkoutuu?

Kysymyksiä siis riittää. Nyt käynnistyneen hankkeen puitteissa kokeilemme eri vaihtoehtoja ja yritämme löytää toimivia ratkaisumalleja eri tilanteisiin. Tämä on ainakin todellista tekemällä oppimista 😀

Learning and skills 2011 – digiajan oppimispelejä ja tarinoita

Olin viime viikolla Lontoossa Learning and Skills konferenssissa kiitos oph:n FuturE-hankkeen. Learning and skills on kahden päivän tapahtuma, jossa pohditaan mm. työssäoppimisen uusia ulottuvuuksia. Tänä vuonna ohjelmassa painottuivat e-oppiminen, pelillisyys, sosiaalinen media  ja mobiilit ratkaisut.

Konferenssin avasi Roger Schank. Hänen näkemyksensä mukaan koulutusjärjestelmässämme on vain kaksi vikaa.

1. Se mitä opetamme.

2. Se miten opetamme.

Keskitymme opettamaan tietopohjaisia asioita ”varastoon” -> tätä tietoa tarvitset vielä joskus. Sen sijaan meidän tulisi miettiä miten teemme oppimisesta tavoitteellisen, mutta  yllätyksellisen tunnekokemuksen. Tarvitaan riittävästi haasteita, epäonnistumisia ja reflektointia. Oppiminen syntyy tekemisestä, kokemisesta ja tarinoista. Hyvä oppimisympäristö rakentuu tekemiselle. Tekmistä tulee syventää aiheeseen liittyvillä tarinoilla. Tekemisestä syntyy tarinoita. Tarinat tulee jakaa.

Cathy Moore piti mielenkiintoisen esityksen e-oppimisesta. Hänen näkemyksensä mukaan on varsin yleistä, että verkkokurssit ovat tylsiä ja aiheutavat informaatioähkyä. Materiaalia on yleensä liikaa, se esitetään faktoina ja lopussa olevat kokeet mittaavat lyhytkestoiseen muistiin jäännyttä sirpaletiedon määrää.

Cathy Moore uskoo, että meidän tulisi miettiä mitä haluamme ihmisten tekevän, ei mitä haluamme heidän tietävän. Hän itse suunnittelee materiaalinsa action mapping-menetelmällä. Tässä lyhyesti mistä on kyse.

Se, että altistuu tiedolle, ei välttämättä johda toimintaan tai muuta käyttäytymistä. Meidän tulee antaa opiskelijan tehdä päätöksiä ja nähdä mihin päätökset johtavat. Tarvitaan kiinostava viitekehys, juoni ja seurauksia, joilla olisi merkitystä myös opiskelijan omassa elämässä.

Clark Quinn puhui pelillisyydestä. Hän on ollut suunnittelemassa useita oppimispelejä ja kirjoittanut kirjoja aiheesta. Hän korosti hyvää suunnittelua ja  koukuttavia kokemuksia. Monet e-oppimispelit ovat peleinä tylsiä eivätkä tue oppimistakaan erityisen hyvin. ”Learning should be hard fun!” tuumasi Quinn.

James Clayn aihe oli mobiilioppiminen. Hän aloitti kysymällä onko kenenkään organisaatiossa innovaatioiden esto yksikköä 🙂 Usein oppilaitokset ovat hitaita muutoksen edessä ja vanhat hyvät käytännöt voivat olla suurin este muutokselle. Samat säännöt ja laitteet kaikille periaate ei jätä tilaa kokeiluille, jotka ovat kuitenkin välttämättömiä nopeasti muuttuvassa teknologiaviidakossa. Englannissa mobiilioppiminen on otettu vakavasti. Skills Funding Agency on investoinnut 2007 – 2010 yli 16 miljoonaa puntaa ammatillisen ja aikuiskoulutuksen mobiilioppimisen hankkeisiin.  Hankkeisiin on osallistunut yli 7000 opettajaa 184 oppilaitoksesta.

Majuri Rich Gill kertoi miten armeija on alkanut hyödyntää iPadiä sotialiden koulutukseen. Oppimistuloksia oli verrattu perinteiseen koulutukseen ja iPad oli vetänyt pitemmän korren.

Thomson Reutersin oppimiskonsultti Andy Jones oli viettänyt unettoman yön pohtiessaan miten lanseerata uusi prosessi 3000 ihmiselle kolmessa viikossa. Alunperin prosessikuvaus sisälsi 400 vaihetta. Asiantuntijat tekivät parhaansa puristaen prosessin 200 vaiheeseen. Jonesin sparrauksella lopputulos sisälsi kuusi vaihetta.  Jokaisesta vaiheesta oli tarina, jota ei voinnut ohittaa next-painikkella, koska sitä ei ollut 🙂  Jonesin mielestä kokonaisuus oli onnistunut, koska sitä ei voinnut pikakelata läpi, se oli tarpeeksi lyhyt, sisälsi juuri tarvittavan informaation tarinallisessa muodossa ja  haastoi ajattelemaan. Prosessin eri vaiheista oli toki saatavilla myös syvällisempää tietoa niille, jotka kokivat tarvitsevansa sitä.

Sokerina pohjalla oli British Airwaysin e-oppimisohjelma ilmailulääketieteen perusteista. Claire Seiffertin esittelemä kokonaisuus voitti e-oppimisen yrityssarjassa kultaa 2010. Ohjelman avulla koulutukseen tulevat uudet työntekijät voivat aloittaa opintonsa kotona ja toisaalta yrityksen palveluksessa olevat työntekijät voivat osoittaa osaamisensa vuosittain ilman erillisiä kokeita.

Learning and skills oli erittäin monipuolinen kokonaisuus, sisältäen maksullisen ohjelman lisäksi ilmaisia tietoiskuja näyttelyalueella. Konferenssin on valitettavasti melko tyyris, mutta näyttelystä ja tietoiskuistakin saa paljon irti. Tänä vuonna Suomesta oli vain kolme osallistujaa, ehkäpä meitä on ensi vuonna enemmän.

Ensikertalaisena Saudi Arabiassa

Minulla tarjoutui hiljattain mahdollisuus lähteä Saudi Arabiaan ja Abu Dhabiin edistämään suomalaista koulutusvientiä. Harva matka jännittää kun on tullut reissattua maita ja mantuja ristiin ja rastiin, mutta tämän matkan kohteet olivat tuiki tuntemattomia.

Erityisesti pukeutuminen tuotti päänvaivaa jo etukäteen. Pitääkö käyttää abayaa, missä tilanteessa, mitä sen alla, jne. Surffasin nettikauppoja muutaman illan ja tutustuin ihan uudenlaiseen muotiin. Lopulta päädyin tilaamaan abayan Reflections of Imanin nettikaupasta.  Toimitusaika oli kohtuullinen eli noin kaksi viikkoa tilauksesta. Abaya oli niin tilava, että alle olisi mahtunut vaikka toppatakki, mutta ainakin se olisi tarpeeksi peittävä. Myös muu vaatetus askarrutti. Suomesta ei ollut aivan yksinkertaista löytää asiallisia, väljiä, pitkiä bisnesvaatteita.

Matakalaukkua pakatessani huvitti kun lopputuloksena oli laukullinen pitkähihaisia, pitkähelmaisia mustia vaatteita. Tämä siltä varalta, että olisimme riisuneet abayan jossain virallisessa tilaisuudessa. Nyt reissun jälkeen olen tietysti viisaampi abayan käytön suhteen. Abayaa ei pääsääntöisesti riisuta ellet ole tilassa, jossa on vain naisia. Itse riisuin abayan ainoastaan vieraillessamme naisten ammatillisessa oppilaitoksessa.  Silloin olikin selittämistä miksi abayan alla olevat vaatteet olivat myös mustia ja pitkiä. Kaikilla paikallisilla naisilla oli päällään ihan tavalliset vaatteet.  Huom abayaa käytetään Saudi Arabiassa myös hotellissa. Abu Dhabissa taas paikalliset naiset käyttävät abayaa, mutta ulkomaalaiset eivät. Asialliset vaatteet, joita käyttäisit liikeneuvottelussa Suomessa sopivat myös Abu Dhabiin. Värin ei tarvitse olla musta.

Saavuimme Riadiin myöhään illalla ja abayat puimme jo lentokoneessa. Ne seurueemme naiset, joilla ei ollut abayaa mukana, saivat ne vastassa olleelta isännältämme jo matkalaukkuja odotellessa. Lentoasemalta ei pääse poistumaan ilman abayaa.

Matkalaukku tuli ehjänä perillä (ja paljon nopeammin kuin Helsinki-Vantaalla) ja seuraavaksi arvoimme mihin passijonoon pitäisi mennä. Valitsimme jonon, jossa ei ollut yhtään miestä. Maahantulon yhteydessä miehistä otetaan valokuva, naisista ei. Jonomme eteni siis erittäin nopeasti 😀 Maahantulon yhteydessä matkalaukut läpivalaistaan. Ilmeisesti laukkuni oli viattoman oloinen kun pelkkä läpivalisu riitti. Kipeän niskani vuoksi olin pakannut lääkkeitä, joiden maahantuonti oli joko rajoitettua tai kiellettyä, riippuen mitä nettisivua luki. Ainakin piti olla alkuperäinen resepti ja lääkärintodistus mukana ja netistä saamani tiedon mukaan tämäkään ei välttämättä riittäisi vaan maahantulo voisi sujua pitemmän kaavan mukaan. Matkatavaroiden läpivalaisu jännitti siis syystä. Virkailijaa ei kuitenkaan kiinnostanut laukkuni sisältö joten seuraavaksi nousimme bussiin, joka vei meidät hotelliin.

Siihen aikaan illasta liikenne sujui joustavasti ja tähyilimme bussin ikkunoista tasaista maisemaa, isoja ostoskeskuksia ja upeita julkisia rakennuksia. Ihmisten ja julkisten rakennusten kuvaaminen on kiellettyä, joten kovin montaa kuvaa ei matkasta jäännyt. Kun paikallisista ei saanut ottaa kuvia, seurueemme miehet tyytyivät kuvaamaan meitä suomalaisia naisia abaya päällä. Etenkin ensimmäisenä aamuna kamerat räpsyivät tiuhaan kun odotimme bussia.

Yövyimme hotelli InterContinentalissa, jota mainostetaan Riadin turvallisimmaksi hotelliksi. Hotellissa riittää palveluja, siis miehille. Naiset eivät saa mennä kuntosalille, uima-altaalle, spa-tiloihin, jne. golfia olisi päässyt pelaamaan, mutta ajatus golfaamisesta abayassa oli aika huvittava.  Joku nainen olikin kirjoittanut TripAdvisorin arvosteluun, että naisten pitäisi saada alennusta kun palvelut eivät koske heitä. Huoneet ovat kuitenkin suomalaisen mittapuun mukaan todella tilavia ja hyvin varusteltuja. Naisetkin pääsivät syömään erinomaista aamiaista ihan hotellin ravintolaan, tosin abaya päällä.

Ohjelmamme oli tiukka ja paikallinen liikenne yhtä kaaosta. Me delegaation naiset olimme aina paikallisen isäntämme kyydissä, muut kuskit kun eivät huolineet meitä. Yhtä lukuunottamatta kaikki tapaamamme miehet kyllä kättelivät myös delegaation naiset ja muutenkin meitä kohdeltiin erittäin hyvin. Ryhmän mukana liikkuessamme tapasimme pelkästään miehiä. Pari kertaa näimme paikallisen naisen kävelevän kadulla, muuten naisia ei näkynyt.

Vieraillessamme paikallisessa teknillisten ja ammatillisten oppilaitosten ylläpidosta vastaavassa yhtiössä kuulimme, että heillä on myös erillinen naisten yksikkö. Sen näkeminen kiinnosti erityisesti ja niinpä esittämään pyyntöä päästä vierailulle. Yllättäen vierailu järjestyi saman tien. Paikallinen isäntämme ei olisi päästänyt meitä ellei meille olisi löytynyt luotettavaa kuljettajaa, joka odottaisi perillä ja veisi meidät varmasti seuraavaan tapaamiseemme. Onneksi tämä järjestyi ja oma kahden naisen minidelegaatiomme lähti matkaan.

Matkan pituus oli hiukan hämärän peitossa. Arvio oli puolesta tunnista tuntiin. Maisema muuttui esikaupungin oloiseksi ja lopulta saavuimme koulun näköisen rakennuksen eteen. Ovi oli piilotettu muurin taakse, jotta kukaan ei vahingossa näkisi sisälle. Ajaja viittoili meitä menemään sisään ja sanoi odottavansa meitä. Kun astuimme ovesta sisään, meitä oli vastassa ihan tavallisissa vaatteissa olevia innostuneita naisia. He toivottivat meidät sydämellisesti tervetulleiksi ja kamerat räpsyivät. He ottivat mielellään kuvia meistä, mutta heitä ei saanut kuvata.

Itse johtaja ei ollut paikalla, mutta tapasimme mm. varajohtajan, IT-päällikön ja  mediasuhteista vastaavan.  Abayat riisuttiin heti eteisessä. Koulussa opiskelee vain naisia, joten kaikki ovat tavallisissa vaatteissa. Opiskelijoita on n. 1400 ja he voivat valita seitsemästä pääaineesta.  Eksoottisin meidän näkökulmsta oli kullan käsittely. Opinnot kestävät kaksi vuotta ja sen jälkeen jotkut voivat saada kuninkaan stipendin ja jatkaa opintojaan ulkomailla. Saudi Arabiassa tullaan satsaamaan voimakkaasti myös naisten koulutukseen lähitulevaisuudessa, jotta paikallinen työvoima voisi vähitellen korvata edes osan siirtotyöläisistä.  Keskusteltuamme yhteistyömahdollisuuksista kiersimme katsomassa opetustiloja ja piipahdimme luokissa. Näimme tavallisten opiskelijoiden tavallista arkea, joka ei päällisin puolin juuri näyttänyt poikkeavan meidän arjesta. Tämä vierailu oli yksi delegaatiomatkamme kohokohdista sillä naisten arkeen ei juuri pääse kurkistamaan.  Emäntämme olivat pahoillaan kun meillä ei ollut aikaa nähtävyyksille tai shoppailulle ja lupasivat ehdottomasti täyttää tämän aukon sivistyksessämme seuraavan vierailumme yhteydessä.

Lyhyen vierailumme aikana aika tuntui venyvän ja pari päivää tiivistä ohjelmaa vastasi ainakin viikkoa kotona. Riadista lähtiessämme rutiinit olivat muuten samat kuin missä hyvänsä lentokentällä, mutta kun kävelin metallinpaljastimen läpi, miehet pudistivat päätänsä ja viittoilivat takaisin. Naisten piti mennä verhon taakse erillisen naisten tarkastuspisteen kautta, jossa naisvartijat heilauttivat muutaman kerran metallinpaljastinta edessä ja takana ja viitoilivat sitten menemään eteenpäin. Abayat riisuimme vasta juuri ennen koneeseen nousua.

Kaiken kaikkiaan Riadista jäi hyvin positiivinen kuva. Katukuva oli erittäin siisti. Ruoka oli erinomaista, vatsaa ei vääntänyt. Tietysti olimme virallisen delegaation jäseniä, joten näimme varmasti maan parhaat puolet. Toivottavasti asiaa Riadiin tulee jatkossakin sillä ostin jo toisen abayan. Eihän kukaan nainen nyt yhdellä parjää 😀