Kuukausittainen arkisto:elokuu 2009

Pienet askeleet, harppaus vai kenties heimo?

Olen viime aikoina keskustellut eri henkilöiden kanssa aiheesta miten asiantuntijaorganisaatiot, kuten ammatilliset oppilaitokset, saataisiin käyttämään sosiaalista mediaa.  Yleinen konsensus alkaa jo olla, että tarttis tehdä jotain. Kenen, mitä ja millä aikataululla onkin sitten jo ihan eri asia.

Joku on sitä mieltä, että edetään pienin askelin. Toinen taas näkee, että ainoa keino on kunnon harppaus, tarkoittaen useita sosiaalisen median työkaluja kertarytinällä laajempaan käyttöön.  Pienet askeleet eivät ole uhka, mutta toisaalta muuttuuko juuri mikään? Jos taas harpataan, ketkä harppaavat ja mitä siitä seuraa? Kasvaako kuilu vai vetääkö imu muitakin mukana?

Sosiaalinen media haastaa kouluttamisen lisäksi myös viestinnän, markkinoinnin ja johtamisen.  Muutos koskee käytännössä koko organisaatiota. Aiemmin ylhäältä johdetusta ja suljetusta tehdään avointa ja osallistavaa.  Ei siis mikään pieni muutos…

Varmaa on, että koulutusorganisaatioissa pitäisi pystyä nykyistä enemmän hyödyntämään asiantuntemusta,  monialaisuutta, opetusteknologiaa, rakentamaan verkostoja, aktivoimaan asiakasrajapintaa ja reagoimaan nopeammin ympäristön muutoksiin.  Tulevaisuus suosii  verkostoituneita ihmisiä ja ketteriä organisaatioita.

Miten ihmisiä johdetaan ja johdatetaan muutokseen ja toimimaan verkostossa? Hyviä ajatuksia aiheesta löytyy Seth Godinin kirjasta Tribes.  Kirjan saa ladattua tästä linkistä.

Seth kirjoittaa heimoista ja heimojen johtajista. Tässä maistiainen:

And so the key question: Who is going to lead us?

The Web can do amazing things, but it can’t provide leadership. That still has to come from individuals – people just like you who have a passion about something. The explosion in tribes means that anyone who wants to make a difference now has the tools at her fingertips.

If you think leadership is for other people, think again – leaders come in surprising packages. Consider Joel Spolsky and his international tribe of scary-smart software engineers. Or Gary Vaynerhuck, a wine expert with a devoted following of enthusiasts. Chris Sharma leads a tribe of rock climbers up impossible cliff faces, while Mich Mathews, a VP at Microsoft, runs her internal tribe of marketers from her cube in Seattle. All they have in common is the desire to change things, the ability to connect a tribe, and the willingness to lead.

If you ignore this opportunity, you risk turning into a ”sheepwalker” – someone who fights to protect the status quo at all costs, never asking if obedience is doing you (or your organization) any good. Sheepwalkers don’t do very well these days.

Heimon johtajan tulee olla avoin, sitoutunut ja innostunut. Heimon jokainen jäsen on aktiivinen toimija ja vaikuttaja. Tulos syntyy yhteistyöllä.  Tervetuloa uusi organisaatiokulttuuri ja sosiaalinen media.

Mainokset

4 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Sosiaalinen media – right here, right now!

Uutiset – klo 20.30 tai 22.00 televisiosta tai aamulla Hesarista? Tieto – luetaan kirjasta, opitaan koulussa?

Historiaa…?

Mainos – tietylle kohderyhmälle laadittu kaupallinen viesti? Mainonta –  tapa tavoittaa asiakas?

Historiaa…?

Moni asia on muuttunut ja nopeasti.  24 tuntia on pitkä aika, ei uutisia odotella seuraavaan aamuun tai iltaan.  On nopeampia tapoja.

Koulussa toki oppii asioita, mutta tämän päivän työelämässä  tarvitaan tietoa per heti – on demand. Ei auta selittää, että tämä osa on tässä tutkinnossa tarjolla vasta vuoden kuluttua. Postissa tuli mainos innovaattori koulutuksesta. Jalosta ja  tuotteista ideasi, kesto kaksi vuotta. Kenellä on tänä päivänä aikaa odottaa ja kypsytellä ideaa kaksi vuotta?

Mainos edustaa vahvasti valmistajan ja myyjän mielipidettä.  Minä haluan kuulla totuuden – näkemyksiä ja kokemuksia. Mieluiten sanoina, kuvina ja videoina. Silloin kun minulle sopii.

Tiedon etsijästä on tullut tiedon kuluttaja, kiitos sosiaalisen median.  Word of mouth on nyt world of mouth. Minä päätän mitä luen, katson, kuuntelen ja yleensä alle 10 sekunnissa.

Monella alalla ei vielä ymmärretä  muutosta. Veikkaan, että jos ei kohta kolahda, tiputus tulee kovaa ja korkealta. Toisaalta paluuta ei ole.

Sosiaalinen media peittoaa netissä jo pornon,  vuonna 2009 USA:ssa tehdyn tutkimuksen mukaan verkko-opetus oli tehokkaampaa kuin lähiopetus, 78 % kuluttajista luottaa toisen kuluttajan mielipiteeseen ja vain 14 % luottaa mainontaan, jos Facebook olisi maa se olisi jo maailman neljänneksi suurin, … lue ja katso lisää aiheesta socialnomicsin blogista.

P.S. Erinomainen video on hyvä esimerkki tämän päivän mainonnasta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Virtuaalitavaroilla riittää kysyntää

Hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan 12 %  amerikkalaisista on ostanut virtuaalitavaran vuoden sisällä. Tässä esimerkkejä virtuaalikulutuksesta:

  1. FooPets virtuaalimaailmassa lemmikin hoitoon käytetään keskimäärin 25 USD kuukaudessa. Noin sama summa kuluisi ihan oikean lemmikin hoitoon reaalimaailmassa.
  2. Nexonin Crazyracing Kartrider pelissä myytiin yli 100 000 virtuaalista Mini Cooper autoa Etelä-Koreassa. Auto maksoi  hieman alle  10 USD.
  3. Facebookin lahjakaupassa on 382 virtuaalilahjaa. Lahjoja annetaan n. 30 – 40 miljoonalla USD vuosittain.
  4. PlaySpan ultimate game card prepaid lahjakortilla voi ostaa virtuaalitavaroita yli 200 pelissä. 2008 myynti oli yli 50 miljoonaa USD.
  5. 2008 virtuaalikulutus oli 992 miljoonaa USD, ennuste vuodelle 2009 on 1,8 miljardia USD.

Suurimmat virtuaalikuluttajaryhmät olivat 12 – 17-   ja 25 – 44-vuotiaat naiset sekä 12 – 24-vuotiaat miehet.   Virtuaalikulutus on mielenkiintoinen ilmiö.  Status, ulkonäkö  ja tyyli ovat meille tärkeitä myös virtuaalimaailmoissa.  Antamisen ja saamisen ilo pätee myös virtuaalilahjaan ja voi sitä riemua kun Second Lifessa yleensä satoja Linden dollareita maksavan helikopterin tai urheiluauton saakin yhtäkkiä ilmaiseksi niitä myyvän yrityksen synttärin kunniaksi. Ai miten niin markkinointikikka…

P.S. Tänään selvisi, että 8-vuotiaalla pojallani on ensimmäinen työpaikka. Hän on töissä eräässä Habbo hotellin baarissa ja suunnittelee oman baarin perustamista. Ensin täytyy kuitenkin tienata. Hänestä virtuaalityö ja kuluttaminen ovat verrattavissa R-kioskilla käyntiin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Twitter on suosituin

Sosiaalinen media hiipii vähitellen yrityksiin. Useimmiten joukossa on joku, joka alkaa bloggata tai twiitata ihan muista asioista.  On oma harrastusblogi  tai twiittaillaan kavereiden kesken, kahvitauolla mainitaan asiasta ja seuraavassa markkinointipalaverissa joku heittää, että hei eikö olisi aika yrityksenkin tehdä jotain.

Julkisen ja privaatin minän ero on kuitenkin melkoinen. So what jos olen tuttuihin yhteydessä Twitterissä,  Facebookissa tai Linkedinissä. Onhan ihmisellä siihen oikeus, eikö? Julkinen kirjoittaminen taas on monessa organisaatiossa iso juttu, eikä silloin kirjoiteta mitä sylki suuhun tuo.

Löysin Twitterin kautta linkin  Fortune 100 yritysten sosiaalisen median käyttöön. Yllätys, yllätys Twitter on selkeästi suosituin. Ei mikään ihme, sehän on helppoa ja nopeaa uutisointia, jolloin ei tarvitse pelätä, että twiittaaja lavertelee liikoja tai uutisoi omia näkemyksiään.   Monikanavaisuus onkin  jo selvästi harvinaisempaa, sillä sehän vaatisi jo suunnittelua ja sosiaalisen median strategiaa…

Twitter is Top Social Media Platform at Fortune 100 Companies

Posted using ShareThis

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Ankeuttajia ja kolopönöttäjiä liikkeellä

Sosiaalisen median käytön vastustaminen on helppoa. Ei ole kymmenen vuoden kokemusta, viiden vuoden tilastoa (lyhyemmät ajanjaksothan ovat varmasti kuplia) tai alakohtaista riskianalyysiä.

Mitä isompi organisaatio, sitä varmemmin sinne on pesitynyt ankeuttajia (imevät ilon, luovuuden  ja hyvän fiiliksen ympäriltään) ja kolopönöttäjiä (kovaäänisiä kaiken uuden vastustajia), joiden missio organisaatiossa on varmistaa ettei kukaan syty uusille ajatuksille ja mikäli joku erehtyy syttymään, vaientaa harhautunut henkilö ennenkuin vahinkoa (uudistumista) on päässyt tapahtumaan laajemmassa mittakaavassa.  Ankeuttajat ja kolopönöttäjät voivat hyvin jos heillä on jotain vastustettavaa. Sosiaalinen media saa heidät voimaan suorastaan paksusti.

Tarvitaan siis järeitä vasta-argumentteja ja testimoniaaleja sosiaalisen median puolesta.  Tässä pari esimerkkiä, joiden pitäisi ainakin auttaa vaientamaan äänekäs kiekuna vaimeaksi jurputukseksi.

Brittiläisiä poliitikkoja ja julkisen viran haltijoita on patistettu käyttämään Twitteriä.  Netissä julkaistu opas ohjaa ja opastaa Twitterin asialliseen käyttöön. Mikrobloggaus ei siis ole enää pelkkää söin kinkkuvoileivän aamiaiseksi höpinää vaan ihan oikea tapa viestiä.

Ensimmäinen Lions club perustettiin 1917. Nyt toimintaa on yli 200 maassa ja elokuusta lähtien myös Second Lifessa.

Tässä uusinta tilastoa YouTubesta, Twitteristä, MySpacestä ja Facebookistä. Jos YouTube olisi maa, se olisi maailman kolmanneksi väkirikkain.

Tämä vinkkiarsenaali antaa aseita paatuneimmankin pönöttäjän selättämiseen! Tarjolla 33 neuvoa antavaa linkkiä.

3 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized