Benchmarkkausta Bostonissa

Näillä Harvardin kampuksen tuoleilla olisi monta tarinaa kerottavanaan.

Future-hanke mahdollisti heinäkuisen matkani Bostoniin, jossa osallistuin EdTech Teacherin järjestämään seminaariin Harvardin kampuksella.  Oli mielenkiintoista nähdä sikäläistä täydennyskoulutusta ja toisaalta kuulla missä mennään esimerkiksi flipped classroomin osalta. Osallistujat edustivat kaikkia kouluasteita ja sekä yksityistä että julkista sektoria.

Vinkkejä ja linkkejä

EdTech Teacherin sivut  ja ning ovat ihan penkomisen arvoiset ja heillä on myös hyvä Vimeo-kanava. He perustavat kurssinsa CRCD-malliin, joka tulee sanoista collect – relate – create – donate. Ajatuksena on, että ensin kerätään relevanttia materiaalia  johon sitten perehdytään pienryhmissä peer-to-peer oppimista hyödyntäen. Pienryhmä soveltaa oppimaansa käsillä olevaan haasteeseen ja jakaa sitten kokemuksensa avoimesti muiden kanssa.

EdTech Teacherin kursseilla tehtävät on muokattu haasteiksi soveltaen monessa USA:n kouluissa käytössä olevaa challenge based- mallia. Opiskelijoille annetaan tilanteesta riippuen suppeampi tai laajempi tehtäväksianto ja siihen liittyviä kysymyksiä ja oheismateriaalia. Tällä lähestymistavalla pyritään pois ”ja nyt kaikki painavat tätä näppäintä” koulutuksista. Eri tasoiset haasteet ovat luonteva tapa eriyttää opetusta tietotekniikassa, jossa tasoerot opiskelijoiden kesken voivat olla aika huimat.

Flipped classroom – enemmän kuin kasa videoita

Yhtenä aiheena oli flipped classroom. Pahimmillaan se on loputon kasa videoita, joita oppilaiden oletetaan katsovan kotona. Parhaimmillaan se on loistava, yksilöllistä oppimista tukeva lähestymistapa. Lähtökohtana on, että substanssin oppimiseen on tuotettu joko jonkun ulkopuolisen henkilön, opettajan tai  opettajan ja opiskelijoiden toimesta materiaalia, joka on riittävän selkeää ja tarpeeksi palasteltua, jotta opiskelijat voivat käydä sitä itsenäisesti läpi ja omaksua keskeisen teoriasisällön. Parhaimmillaan prosessiin on rakennettu vuorovaikutteisuutta jolloin opiskelijat voivat yhdessä pohtia sisältöön liittyviä kysymyksiä heti tuoreeltaan tai ainakin kommentoida ja kysyä opettajalta jos jokin kohta jää epäselväksi. Materiaali voi sisältää myös tukiaineistoa, esimerkiksi sanastoa maahanmuuttajaoppilaille tai linkkejä aiempiin kokonaisuuksiin, jotka tukevat uuden oppimista.  Koulussa tuntityöskentelyn fokus on teorian soveltamisessa harjoitusten, esitelmien, projektien tms. muodossa.

Sen verran työtä Flipped classroom vaatii, että yön yli sitä ei tehdä, eikä kerralla kannata lähteä muuttamaan kaikkea.  Ennemminkin kannattaa lähteä miettimään minkä kokonaisuuden oppimista tämä lähestymistapa palvelisi nykykäytäntöä paremmin. Sitä voi soveltaa johonkin tiettyyn kursiin tai yksittäiseen asiasisältöön. Suunnittelun tulisi aina lähteä opittavasta kokonaisuudesta eikä videoiden teosta. Keskeisiä kysymyksiä suunnittelun tueksi:

  1. Mikä on opittavan asian ydinsisältö?
  2. Liittyykö sisältöön keskeisiä käsitteitä, jotka tulee hallita? -> Tarvittavaa oheismateriaalia?
  3. Miten sisältöä voisi konkretisoida? -> Kuvat, kaaviot, piirrokset, tms.?
  4. Löytyykö opiskelijan arjesta käytännön esimerkkejä? -> Voisiko teorian ja käytännön yhdistäa mielenkiintoisella tavalla?
  5. Mitä laitteita ja sovelluksia opiskelijoilla (ja opettajalla) on käytössä koulussa/kotona?

Käymällä kysymykset 1 – 5 läpi ajatuksella, saadaan kokonaiskuva siitä mitä ja missä muodossa olevaa materiaalia kannattaisi tuottaa. Vastaus voi toki olla videoklippejä, mutta kuten totesin, ne eivät ole itsetarkoitus tai suunnittelun lähtökohta.

Totuus on kuitenkin, että lapset ja nuoret ovat kovia  kuluttamaan videoita omaehtoisesti,  mutta harvemmin se liittyy meillä mitenkään koulussa opittaviin sisältöihin. Oma 12-vuotias poikani on opetellut kaikkea mahdollista korttitempuista temppupotkulautailuun katsomalla YouTubea ja opittuaan temppuja, hän on vuorostaan tehnyt omia videoita kaveriporukalla. Flipped classroom pistikin miettimään miksi USA:ssa opettajat eivät hyödynnä opiskelijoiden osaamista enemmän ja tee videoita yhdessä. Eri ryhmät voisivat tehdä materiaalia toisilleen tai ylemmät luokat alemmille jne.  Olemme Omniassa Mobiilisti-hankkeessa  tehneet videoita yhdessä opiskelijoiden kanssa ja kokemukset ovat varsin positiivisia.  Ammatillisella puolella videot palvelevat sekä oppimisessa että osaamisen osoittamisessa.

Muutama sana sovelluksista. Bostonissa käytettiin Screencastomaticia tekemään ruutukaappausvideoita läppäreillä. iPadille on tarjolla runsaasti eri sovelluksia, joilla voi tehdä videomateriaalia esimerkiksi

  • Explain Everything
  • ScreenChomp
  • Educreations
  • Display Record

Flipped classroom on ollut esillä myös suomalaisissa Facebook-keskusteluissa. Mielenkiintoista nähdä mitä avauksia tuleva lukuvuosi tuo tullessaan.  Itse tulen ainakin tekemään joitain kokeiluja omien peruskoulussa olevien lasteni kanssa, niistä lisää kunhan kokemuksia kertyy.

Kesän molemmat USA:n matkat olivat antoisia sekä sisällön että verkostoitumisen näkökulmasta. Syyskuussa väsään esitystä ensi kesän ISTE konferenssiin, toivottavasti muutkin suomalaiset innostuvat.  Joskus kannattaa lähteä merta edemmäs kalaan.

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Koppeja ISTE2012 konferenssista

ISTE2012, 24-27.7. oli erittäin antoisa konferenssi ja aineistoa kertyi runsain mitoin. Linkkejä ja materiaalia keräämme porukalla wikiin, jonka linkitän tänne elokuussa. Tässä kuitenkin joitain koppeja heti tuoreeltaan.

Keynoteista kannattaa katsoa ainakin tämä Yong Zhaon esitys. Varsinainen esitys alkaa kohdasta 54:56  ja diat löytyvät Zhaon blogista esitysten alta.  Zhao pohtii USA:n koulutusjärjestelmää  mm. PISA-tulosten  ja yrittäjyyden näkökulmasta, samoista aiheista lisää hänen tuoreessa kirjassaan. Hänen entisessä kotimaassaan Kiinassa, PISA-tulokset ovat loistavia, mutta maassa haikaillaan yrittäjyyden perään ja nykyisessä kotimaassaan USA:ssa tilanne on juuri päinvastainen. Zhaon mukaan pärjätäksemme jatkossa, tarvitsemme koulutusjärjestelmän, joka ruokkii luovuutta ja kannustaa yrittäjyyteen. Hyvät PISA-tulokset eivät takaa menestystä kansakuntana. Jos kiinnostaa mitä hän sanoo Suomesta, kelaa videota kohtaan 1:07

Yleensä konferenssien anti on laidasta laitaan, mutta ISTEssä 80 %  sessioista, joissa kävin oli vähintään hyviä, suurin osa jopa erinomaisia. Osa ohjelmasta oli lisämaksullista, mutta kun kerran lähti merta edemmäs kalaan, kannatti mielestäni maksaa 99 USD puolen päivän työpajasta.

Ohjelmaa oli runsain mitoin ja maaliskuussa kun ohjelma julkaistaiin, vietin pari tuntia verkossa eri sessioiden ja työpajojen kuvauksia lukien. Paikan päällä huomasin, että se kannatti. Etukäteen ilmoittautuneet pääsivät lipulla sisään, muut jonottivat ja toivoivat, että paikkoja jää. Useimmiten jonottajat eivät mahtuneet saleihin.

Ensimmäinen ISTE-päivä alkoi antoisalla työpajalla Design Thinking at School, vetäjänä Ewan Mcintosh,  Notosh. Ewanin esitys pohjautui Stanford Institute of Designin malliin, josta lisää tässä wikissä. Kouluissa, joissa mallia sovelletaan, suunnitellaan oppimiskokonaisuuksia ja -kokemuksia/elämyksiä. Oppiminen ei ole tiedon syöttämistä. Ei lähdetä liikkeelle valmiista kysymyksistä joihin yritetään vastata vaan pohditaan mikä olisi riittävän laaja ja kiinnostava kysymys, joka ratkaistaan.  Maassa, jossa valtaosa kokeista on rasti ruutuun/monivalintaa,  muutos on erityisen ravistava, joskin suomalaisen peruskoulun työkirjoja jonkin verran selanneena sanoisin, että  myös meillä on oppimista tästä mallista. Design thinking for schools lähtee uteliaisuudesta, luovasta kysymyksen asettelusta, ihmettelystä, toimintatutkimuksesta, palautteesta, sitoutumisesta. Kun  kysymykset lähtevät oppijoista, löytyy motivaatiota etsiä vastauksia.

Ewanin lista hyvän kysymyksen tunnusmerkeistä vapaasti käännettynä:

  1. Onko kysymyksellä merkitystä? (Ei siis tasoa ihan sama.)
  2. Onko kyseessä oikea/aito kysymys? (Ei työkirjan tyyppiä kysymällä kysytty.)
  3. Onko se riittävän monipuolinen? (Vastaus ei löydy suoraan Googlesta.)
  4. Herättääkö se utelaisuutta/luovuutta?

Opiskeltava aihe voidaan aluksi esittää melko yleisellä tasolla.  Sen ympärille kootaan ”laatikollinen” aiheeseen liittyvää asiaa kuten linkkejä, artikkeleita, esineitä, videoita, jne.,  näitä tutkimalla syntyy itse kysymys tai väittämä, jota lähdetään ratkaisemaan. Tähän aiheeseen täytyy ehdottomasti palata syksyllä kokeilujen kera…

ISTE2012 teemana oli uusien ulottuvuuksien löytäminen. iPadejä ja yleensä teknologian käyttöä oppimisessa pohdittiin monessa esityksessä ja pedagogisten mallien lisäksi hihaan tarttui kasapäin appsejä, joita täytyy ehtiä testailemaan ennenkuin suosittelen eteenpäin. Monessa esityksessä käytettiin Bloomin taksonomiaa appsien luokitteluun. Tässä pari erinomaista linkkiä aiheesta http://tools4blooms.weebly.com/index.html ja http://www.schrockguide.net/bloomin-apps.html .

Uusia ulottuvuuksia oli tarjolla myös härpäkkeissä. Näitä Swivl oli ehdoton suosikkini. Tullaan varmasti tilaamaan ja testaamaan.

Lisää ISTE-kirjoituksia ja materiaalia kunhan toivun jetlagista ja loma etenee.

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Pojat tekee projektin

Torstai oli ITK-päivä. Digiveikot virittelivät kansan tunnelmaan laulamalla tuhansien projektien maasta, jossa muutama eurokin vilahti . Opetusministerin puheessa tietoyhteiskunta jalkautui sarjaksi valintoja ja pieniä tekoja, jotka vievät monipuolisille vesille ja yhdistyvät valtavirtaan uiviksi käytännöiksi.

ITK keräsi jälleen runsaan yleisön. Varjopuolena oli ahtaat salit, jonne kaikki halukkaat eivät mahtuneet. Tiukkaa teki ainakin pohjakerroksen pienissä saleissa, joissa olin kuuntelemassa esityksiä iPadien käytöstä. Paloturvallisuus ym. määräykset kalpenivat, kun salien käytävät ja reunat täyttyivät kuulijoista.

Digiveikkojen lauluun palatakseni, Suomi on todellakin tuhansien projektien maa. Laulussa niitä pyörittivät pojat, mutta tasa-arvon hengessä opetusministeri totesi, että tyttöjen rooli on varmasti yhtä merkittävä. ITK:ssa esillä olleet iPad/tabletti-projektit olivat erityisen lähellä sydäntäni kun olen itsekin useassa sellaisessa mukana.

Kotiin ajaessani mietin, miten uusissa projekteissa voitaisiin hyödyntää tehokkaammin aiempien tai käynnissä olevien projektien tuloksia. Ainakin tabletti-projekteissa pähkäillään melko lailla samojen kysymysten kanssa eri kouluasteilla. Miten saisimme hyviksi todetut ratkaisut ja käytännöt tehokkaasti jakoon kouluasteeta riippumatta?

Valitettavasti tabletit tuntuvat monessa oppilaitoksessa jopa syventäneen juopaa tietohallinnon ja pedagogien välillä. Ei ole harvinaista, että kunnan tai koulun tietohallinto jättäytyy projektin ulkopuolelle. Innokkaista pedagogeista on monessa koulussa löytynyt sen verran it-osaamista, että kohtuullisen helposti hallinnoitavien tablettien kanssa pärjätään ja tietohallinto ummistaa silmänsä.

Asenteita on moneen lähtöön, eräässä pk-seudulla olevassa oppilaitoksessa,  tietohallinto oli ilmoittanut pedagogeille tutkivansa parhaillaan tabletteja ja ilmoittavansa sitten aikanaan mitkä laitteet tukevat parhaiten pedagogiikkaa…. Tarvitaanko taas uusi projekti, jotta saadaan tietohallinto ja pedagogit saman pöydän ääreen? Monissa oppilaitoksissa/kunnissa puhutaan harhaan johtavasti IT-palveluista. En kutsuisi tuota me valitsemme puolestanne- asennetta palveluksi.

ITK-viikolla ilmestyneessä Opettaja-lehdessä oli it-alan tutkija Antti Pirhosen haastattelu. Haastateltava toi vahvasti esille tietotekniikka/some-kriittisen kantansa. Hän kuitenkin totesi, että koulun tehtävä on tuottaa aktiivisia, omilla aivoillaan ajattelevia, sivistyneitä maailman kansalaisia. Herää kysymys miten se on mahdollista, ilman tietotekniikka- ja some-osaamista?

Antti Pirhonen puhuu haastattelussa myös ruudun viemästä ajasta, verkkopiuhan vaikutusta ja kyyhöttämisestä koneen äärellä.  Määrittelevätkö nuo termit enää tämän päivän tieto- ja viestintäteknologiaa?

Elämme tablettien, mp3-soittimien ja älykännyköiden maailmassa, jossa verkko on osa arkipäivää.  Verkossa pistäydytään hakemassa tietoa,  osallistumassa keskusteluun, jakamassa asioita, jne. Harva mobiililaitteen omistaja jumiutuu tuntikausiksi tuijottamaan ruutua. Verkostot, kirjat, kuvat, videot, pelit, leffat ja musiikki kulkevat taskussa tai laukussa. Uusi teknologia ei vangitse sisätiloihin edes koulussa ellei opettaja niin päätä.

Paikasta riippumaton oppiminen, ääni, kuva, video, teksti ja niihin liittyvät sovellukset tarjoavat upeita mahdollisuuksia monipuolistaa oppimista vauvasta vaariin. Kyse on siitä, miten ennakkoluulottomasti ohjaamme oppijoita hyödyntämään uusia mahdollisuuksia.

Miten saisimme valtakunnallisella tasolla eri kouluasteiden kehittäjät yhteen ja entistä monipuolisempia oppimismahdollisuuksia kaikille lapsille, nuorille ja aikuisille?  Projektien ulkopuolelle jää paljon kouluja, joissa ei ole kehittämisestä innostunutta johtoa tai opettajia. Pitäisikö meillä olla kansallisia kehittämisagentteja, jotka levittäisivät projektien tuloksia kaikkiin kouluihin?

Opetusministeri totesi, että meillä on arviolta 110 000 nuorta vailla toisen asteen tutkintoa. Olisiko mobiili taskukoulu vaihtoehto niille, joita koulun seinät ahdistavat?

Onko netissä toimivilla treffipalveluilla jatkossa valikoimissaan myös oppimistreffejä? Palvelun avulla samasta aiheesta kiinnostuneet ihmiset voisivat löytää toisensa tyyliin 45-vuotias kiinaa podcasteista opiskeleva nainen hakee noin tasolla kolme olevia muita kiinaa opiskelevia virtuaalitapaamisiin pari kertaa viikossa. Nǐhǎo!

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Koulutus taskussa – silmäkarkkia ja pedagogiikkaa

Osallistuin pe-la IT-kouluttajien koulutus taskussa-kevätseminaariin, jossa pohdittiin mobiilioppimisen olemusta ja tutustuttiin tarjolla oleviin laitteisiin ja sovelluksiin. Paikalla oli parikymmentä innokasta ja ennakkoluulotonta kokeilijaa, joita hidasti ainoastaan laivan ja hotellin välillä tökkivä verkkoa.

Puhujat esittelivät mobiilioppimista ja -ohjausta eri kouluasteilla ja jakoivat omia kokemuksiaan. Tässä oma esitykseni:

mOppiminen – Koulutus taskussa

View more presentations from Mervi Jansson
Osallistujien joukossa oli pesunkestävä työelämän edustaja, ohjelmoija ja yrittäjä Elias Pietilä Qvikistä. Jos olet ladannut App Storesta tämän sovelluksen, olet yksi yli 10 miljoonasta Eliaksen asiakkaasta. 
Sen lisäksi, että Elias osaa tehdä koukuttavia sovelluksia (meillä on vietetty hetki jos toinenkin virtuaalilabyrintin parissa), hänellä oli keskustelua herättäviä näkemyksiä siitä, mitä työelämä odottaa valmistuvalta mobiiliohjelmoijalta.  Minusta Eliaksen kommentit pätevät muillekin aloille.
Eliaksen mielestä täydellinen työntekijä omaa samat ominaisuudet kuin täydellinen yrittäjä, intohimo ja harrastuneisuus ovat ratkaisevia.  Koulussa oppii perusteet ja luo verkostoja, mutta koulun ei voida olettaa olevan kehityksen kärjessä nopeasti muuttuvilla aloilla kuten mobiiliohjelmoinnissa. On hyödyllisempää oppia miten asioita otetaan haltuun kuin oppia asioita yksityiskohtaisesti, koska ne muuttuvat niin nopeasti. On eri asia olla täydellinen kuin valmis. Bisnes ja yhteisön etu vaativat riittävää ketteryyttä ja kykyä tehdä päätöksiä, jotka vievät yritystä eteenpäin. Mobiilisovelluksen tulee tarjota silmäkarkkia eli näyttää hyvältä ja olla käyttäjäystävällinen – sen ei tarvitse olla ohjelmoinnin mestariteos.
Jos palataan tuohon koulun rooliin. Oikea asenne, usko siihen, että uusia asioita voi ja pitää ottaa haltuun on valttia työelämässä. Koulun tulisi innostaa elinikäiseen oppimiseen, sillä vaikka olisit alasi ekspertti, ala voi muuttua siten, että osaamisesi ei  enää riitä. Tuli mieleeni erään kustantamon työntekijä, joka ennusti Facebookissa, että HTML5 häviää  Flashille ja Applen tuotteet sen mukana…
Lähivuosina on tulossa leikkauksia eri kouluasteiden rahoitukseen ja  monet oppilaitokset, koulutusohjelmat ja uudistukset ovat suurennuslasin alla.  Tähän saumaan Opetushallitus julkaisi sosiaalisen median opetuskäytön suosituksensa. Käytännön toimenpiteinä peräänkuulutetaan muun muassa päivitettävää tietostrategiaa, toimintamalleja, jalkautusta ja entistä monipuolisempaa mediakasvatusta. Nähtäväksi jää miten kunnissa ja kouluissa otetaan nämä suositukset vastaan. Haasteita riittää, sillä monessa oppilaitoksessa tietohallinto on toistaiseksi keskittynyt rajoittamaan suosituksessa mainittujen palvelujen käyttöä, eikä vierasverkkoa, josta niihin pääsisi, ole tarjolla läheskään joka oppilaitoksessa.
Entä sitten omien laitteiden käytön salliminen koulussa?  Halusin herättää aiheesta keskustelua seminaarissa, sillä uskon sen olevan lähitulevaisuutta ainakin ammatillisen koulutuksen puolella.  Jos ja kun käytetään pääsääntöisesti pilvipalveluja, ei mobiililaitteen merkillä ole väliä.
Perusopetuksen puolella monet ovat sitä mieltä, että laitteet eriarvoistavat.  Entä jos laitteen käytön kieltäminen eriarvoistaa? Milloin aletaan käyttää maalaisjärkeä ja nähdä mahdollisuuksia uhkakuvien sijaan? Suosituksessa nimittäin todetaan, että älypuhelinten ja muiden mobiililaitteiden käytöllä monipuolistetaan oppimisympäristöä ja oppimisen siirtymistä eri paikkoihin ja tilanteisiin. Tiedän, että näin tapahtuukin joissain kouluissa. Toivottavasti tasa-arvon nimissä nämä hyvät käytännöt leviävät niihinkin kouluihin, joissa näin ei vielä ole. Ainahan voi toivoa…

1 kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Paperiton konferenssi

Online Educa oli tänä vuonna entistä paperittomampi kiitos iPadin.  Pyrin konferensseissa välttämään lippuja ja lappuja sillä yleensä ne jäävät pyörimään laukkuun ja päätyvät lopulta roskikseen. Sen sijaan digitaalisesti tallennettu tieto on helppo arkistoida heti, eikä se vie tilaa matkalaukussakaan. Olisi hienoa jos ensi vuonna Online Educassa entistä usempi näytteilleasettaja korvaisi esitteet esimerkiksi QR-koodeilla.

Konferenssiin valmistautuminen alkoi lentoasemalla, jossa latasin iPadiini tulevien päivien ohjelman PDF:nä Online Educan nettisivulta. Tyypillisesti Berliinissä on useita rinnakkaissessioita ja on mahdollista, että joku sessio on jo ennakkoon täynnä, joten oman ohjelman koostaminen vaatii suunnittelua. Avasin ohjelman GoodReaderissä , jotta pystyin tekemään PDF-dokumenttiin merkintöjä.

Rekisteröinnin yhteydessä sain salikartan, jonka kuvasin. Nyt oli sekä ohjelma, että kartta samalla laitteella. Sessioissa tein muistiinpanoja iPadin muistiot-sovelluksella ja ottamalla kuvia esityksistä. Saamani käyntikortit kuvasin saman tien, jotta hyvä kontakti ei olisi kortin varassa. Photosyncillä pystyin jakamaan kuvia myös muiden i-laitteiden omistajien kanssa. Kun esittäjä viittasi verkossa olevaan materiaaliin, oli näppärää googlata ja linkittää sisältöä muistiinpanoihin tai avata e-julkaisu iBooksissa.

Jokaisesta esityksestä oli mahdollisuus antaa palautetta paperittomasti, skannaamalla salin ovessa oleva QR-koodi.

Kun meidän tiimiläisiä ja sessioita oli monta, jaoimme kokemuksia ja suunnittelimme tulevaa ohjelmaa tekstiviestein, Twitterissä ja Facebookissa.

Meillä oli tänä vuonna Esko Liuksen kanssa yhteisesitys Online Educassa. Twitterin ja Facebookin kautta saimme heti esityksen jälkeen mahtavaa palautetta  ja ne, jotka eivät päässeet kuuntelemaan, saivat maistiaisia kun Helena Rajalinna streamasi Facebookiin pätkän esityksestämme.

Kuusi tuntia sitten latasin esityksemme Slideshare-palveluun ja jaoin linkin Twitterissä ja Facebookissa. Online Educassa meillä oli noin 70 hengen yleisö. Viimeisen kuuden tunnin aikana esitystä on katsottu Slidesharessa 259 kertaa, kiitos koti- ja ulkomaisten facebookaajien ja tviittajien.

Sokerina pohjalla melkein paperittomassa konferenssissa oli Air Berlinin lähtöselvitys, joka  onnistui hyvin kännykällä. Paperisen tarkistuskortin korvasi viivakoodi.

Jokohan järjestäjät malttaisivat ensi vuonna luopua konferenssilaukusta, jossa on vuosi vuodelta vähemmän sisältöä ja joka tupaa jäämään hotellihuoneen roskakoriin.

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Saako teidän koulussa kuvata?

Viimeisen parin viikon aikana yksityisyys on noussut yhdeksi keskustelun aiheeksi vetämissäni sosiaalisen median koulutuksissa. Itse puhun monimediaisen yhteisöllisen tuottamisen puolesta, jolloin törmätään väistämättä kysymykseen saako koulussa kuvata tai videoida, ketä ja missä ja vielä miten tuotoksia saa jakaa.

Kuvaaminen julkisella paikalla on sallittua eikä lupaa tarvitse kysyä erikseen. Pitää kuitenkin muistaa, että kuvaan ei saa liityä kohdetta loukkaavaa sisältöä. Koulut ovat julkisia paikkoja, mutta monien koulujen järjestyssäännöissä kielletään kuvaaminen ja oppituntien tallentaminen. Joissan kouluissa kännyköiden ja mediasoittimien käyttö on kokonaan kiellettyä. Tässä ote erään ammatillisen oppilaitoksen  järjestyssäännöistä: ”Soittimien, matkapuhelimien ja -viestimien sekä kameroiden käyttö oppituntien ja opetustilanteiden ja tilaisuuksien aikana on kielletty. Myös oppituntien ja opetustilanteiden nauhoittaminen tai kuvaaminen on kielletty. Oppitunnin opettaja voi erikseen antaa luvan opetukseen liittyvään matkapuhelimen käyttämiseen tai oppitunnin nauhoittamiseen / kuvaamiseen.”

Herää kysymys miksi? Monimediainen dokumentointi on tätä päivää. Erityisesti ammatillisissa opetuksessa on tilanteita, joissa kuvat/videot tukisivat oppimista huomattavasti paremmin kuin muistiinpanot. Ymmärrän vielä sen, että kuvia/videoita kiellettäisiin jakamasta nettiin, mutta se, että oppilas ei saa kuvata materiaalia edes omaan käyttöönsä ei ole tätä päivää. Samaan aikaan rapakon takana oppilaitokset jakavat vapaasti kokonaisia kursseja netissä.

Jos tilannetta tarkastellaan oppilaan kuvaamisen näkökulmasta, yleensä koulut pyytävät lupaa joko kuvattavalta itseltään ja/tai hänen huoltajaltaan. Kuvausluvasta on hyvää tekstiä mediakasvatus.fi-sivustolla.

Entä sitten työssäoppimispaikoissa kuvaaminen? Tilojen haltija voi kieltää kuvaamisen, näin ovat tehneet esimerkiksi useat ostoskeskukset ja joukkoliikennevälineet. Yritysten tiloissa kuvaamiseen tarvitaan pääsääntöisesti lupa, mutta jos oppilas on työssäoppimassa yrityksessä ja työ tapahtuu julkisella paikalla, esimerkiksi messuilla tai puistossa, kuvaaminen on sallittua. Selkeintä on sopia mitä oppilas tulee kuvaamaan, kertoa miksi hän kuvaa ja sopia miten materiaalia tullaan käyttämään.

Opettaminen on minusta julkista työtä, joten itse vierastan ajatusta, että opettajaa ei saisi kuvata opetustilanteessa. Tosin opettajan ja oppilaan kuvaaminen ei ole itsetarkoitus vaan opetettavan asian visualisointi. Jos opetetaan sorvin käyttöä, kuvataan sorvin käyttöä. Toki opettaja tai oppilas varmasti vilahtaa kuvassa kun laite ei käytä itse itseään.

Tekijänoikeudet ja tietosuojakysymykset  nousevat lähivuosina varmasti entistä useammin otsikoihin kun koulut hankkivat tabletteja ja mediasoittimia.  Jos mietitään hyviä syitä hankkia näitä laitteita kouluihin, monimediainen tuottaminen ja dokumentointi ovat top 10-listallani.

Suomi halutaan nostaa kansainväliseen kärkeen opetusteknologian innovatiivisessa käytössä. Siihen ei riitä se, että opettaja osaa käyttää älytaulua ja oppilaat tabletteja tekstin tuottamiseen ja tiedon hakemiseen netistä.

Olisiko aika puhaltaa pölyt koulujen järjestyssäännöistä ja päivittää ne tälle vuosisadalle?  Sehän voisi liittää osaksi koko koulun yhteistä mediakasvatusprojekta.

Tietosuoja- ja tekijänoikeuskysymykset askarruttavat varmasti monia opetusalan työntekijöitä. Tässä löytämiäni hyviä linkkejä aiheesta:

7 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Mobiiliviidakossa polkuja raivaamassa

Onko mobiilioppiminen sitä, että jokaiselle luokkatilassa olevalle annetaan iPad käteen? Entä sitä kun työssäoppijalta kysellään kuulumisia tekstiviestein? Vai kenties sitä, että iPodin Facetimella viestitään opettajan kanssa?

Meillä on oppijoina yksilölliset tarpeet ja tämän tulisi näkyä myös m-oppimisessa ja -ohjauksessa. Yksi tarvitsee enemmän tukea yksityiskohtien muistamisessa, toinen taas hyötyy mahdollisuudesta harjoitella opeteltavaa asiaa pidempään tai oikea-aikaisesta mahdollisuudesta kysyä neuvoa esimerkiksi työssäoppiessaan.

Monet yhdistävät m-oppimisen ja -ohjauksen tekstiviesteihin. Niiden hyvä puoli on toki se, että lähettäminen ja vastaanottaminen onnistuu kaikilla kännyköillä. Tekstiviestit ovat kuitenkin murto-osa siitä,  mistä pitäisi puhua kun sunnitellaan m-oppimista ja -ohjausta. Suomalaisten kännykän käyttö on tutkimuksen mukaan jäännyt jälkeen monista muista maista. Olemme suosineet Nokian laitteita ja niiden käyttöjärjestelmän kömpelyyden vuoksi emme ole viitsineet käyttää niillä internetiä, saati monimutkaisempia sovelluksia. Oppilaitosten tulisi avoimesti vertailla saatavilla olevia laitteita nimenomaan oppimisen ja ohjauksen näkökulmasta.

Nykyisillä älykännyköillä, tabletteilla ja kosketusnäytöllisillä MP3-soittimilla voidaan tuottaa ja kuluttaa monimediaista materiaalia. Kuvat, videot, sarjakuvat ja piirrokset, höystettynä äänellä ja tekstillä, avaavat uusia mahdollisuuksia havainnollistamiseen. Eri käyttöjärjestelmille suunnitellut sovellukset helpottavat sisällön tuottamista. Videopuhelut, streamaukset ja chatti elävöittävät kommunikointia.

No mitä se mobiilioppiminen sitten on?

MoLeNet -projektissa se nähdään käteen mahtuvien laitteiden ubiikkina käyttönä opetusta ja oppimista tukien. eLearning Guild määritelee sen aktiviteettina, joka tukee yksilön tuottavuutta informaation tuottamisessa, jakamisessa ja kuluttamisessa laitteella, joka käyttää verkkoyhteyttä ja mahtuu taskuun tai laukkuun. Se ei ole e-oppimista pykälää pienemmällä laitteella.

M-oppiminen tulisi nähdä osana kokonaisuutta, eikä niinkään itsenäisenä oppimisen kanavana. Kyse on oikea-aikaisesta vahvistamisesta ja tukemista. Mikäli isompi kokonaisuus halutaan viedä mobiilikanavaan, tulisi se pilkkoa itsenäisiksi mikrokursseiksi, joista jokainen sisältää rajatun osan opittavasta kokonaisuudesta. Pitkien luentotallenteiden ja power point-esitysten jakaminen ja tihrustaminen pieneltä näytöltä ei toimi. M-oppimateriaalin tulee olla kompaktia, selkeää ja mieluiten eri kokoisille laitteille opitimoitua.

Clark Quinn on kirjoittanut hyvän kirjan Designing mlearning. Hän jakaa m-oppimisen neljään eri ulottuvuuteen, jossa jokaisessa voidaan hyödyntää laitteiden monimediaisia ominaisuuksia:

Mitä tämä tarkoittaa käytännön opetus- ja ohjaustyössä?

Sitä, että:

  • tekstiviestitasolta tulee päästä eteenpäin
  • tarvitaan erilaisia laitteita eri tarpeisiin
  • tarvitaan ihmisiä, jotka testaavat sovelluksia ja pilvipalveluja ja neuvovat niiden käytössä
  • IT- ja peda-osaajien tulee yhdessä löytää uusia toimintamalleja
  • opettajan rooli ja osaamistarpeet muuttuvat
  • opettajien työvälineiden valinnassa tulisi huomioida m-oppimisen näkökulma
Haasteita siis piisaa mobiilioppimisen viidakossa!

1 kommentti

Kategoria(t): Uncategorized