Avainsana-arkisto: sosiaalinen media markkinoinnissa

Otatko sinisen vai punaisen pillerin?

” Muista, tarjoan vain totuuden. En muuta.” sanoi Morpheus Matrixissa.  Moni yritys elää edelleen siinä harhakuvitelmassa, että mikään ei ole muuttunut sosiaalisen median myötä. Ei uskalleta ottaa punaista pilleriä.

Seth Godin kirjoittaa blogissaan markkinoinnista saarella ja toteaa, että nykyisessä sosiaalisen median maailmassa olemme kaikki kuin saarella elävät asukkaat. Yrityksillä ei olisi varaa kohdella yhtään asiakasta huonosti, koska maailma on pieni.  Huonoa kohtelua voi olla myös tökerösti hoidettu myynti.  Esimerkiksi puhelinmyyjä, joka jää jankuttamaan, että etkö nyt ymmärrä hänen tarjoamiaan etuja.

Hyvä esimerkki erinomaisesta puhelinmyyntikampanjasta oli Tallink  Siljan Club Onen kesäkampanja, joka osui kohdalleni pari viikkoa sitten.  Keskustelu sujui tähän tapaan: Tallink Siljalta Kirsi hei. Onko kesän lomasuunnitelmat jo lyöty lukkoon vai mahtuisiko kesään vielä yksi risteily? Vastasin, että ehkäpä, eihän sitä koskaan tiedä.  Kirsi jatkoi kertomalla club one-jäsenille suunnatuista hyvistä tarjouksista, jotka ovat ehkä jäänneet lomalla huomaamatta (Kirsi oli oikeassa). Sen jälkeen hän kysyi  saisiko hän laittaa  niistä sähköpostia.  Lopuksi hän kehotti ottamaan sähköpostissa olevaan numeroon yhteyttä (joka oli halvempi kuin tavallinen palvelunumero) jos risteily tulisi ajakohtaiseksi.  Ensi viikolla risteilen lasten kanssa.

Tänä päivänä asiakasta on helppoa ja jopa halpaa ilahduttaa.  Ilahduttamisella tarkoitan tässä yhteydessä esim. asiakkaan arjen helpottamista ja  lisäarvon tuottamista. Neuvo asiakastasi tuotteesi käytössä kotisivuillasi olevilla videoilla,  jaa vinkkejä ja ohjeita, tarjoa sähköinen alusta asiakkaiden omien vinkkien jakamiseen  (voit saada arvokasta tietoa siinä sivussa), jne. Sosiaalisen median työvälineillä teet tämän kaiken tehokkaasti, edullisesti (jopa ilmaiseksi).  Lisää esimerkkejä  löytyy Joe Pulizzin blogista.

Olemme tänä kesänä ensimmäistä kertaa mieheni kanssa matkailun mikroyrittäjiä eli vuokraamme mökkiämme Sulkavalla. Mietin miten voisin ilahduttaa vuokralaisiamme. Olen itse ollut useana kesänä vuokramökissä, jossa kaapit ammottivat tyhjyyttään. Ensimmäisenä ostin siis perusmausteet ym. kuivamuonaa mökille odottamaan vuokralaisia. Lapsiperheessä voi sattua ja tapahtua, siispä varalakanat on hyvä olla olemassa. Onget, katiskat, pyydysluvat, poimurit, sadevaatteita, lasten kirjoja ja kaikki vanhat lasten videot mökille. Eihän videoita tarvitse katsella hyvällä säällä, mutta jos Suomen kesä yllättää ja ulkona on alle kymmenen astetta, voi videoillekin olla käyttöä. Mökkikansioon ajan tasalla olevat esitteet sekä kartat ja kunnon ohjeet lähiseudun palvelutarjonnasta.  Mökki on tietysti listattuna vuokramökkejä välittävällä sivustolla, josta on linkki mökin omaan wikiin. Wikissä on infoa, kuvia, linkkejä  sekä sähköinen vieraskirja. Toivon, että vuokralaisemme viihtyvät ja kirjoittavat kokemuksistaan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized