Avainsana-arkisto: Facebook

Paikkatiedon uudet ulottuvuudet

Kesä ja helteet olivat hyvä syy laiskotella ja blogi jäi kesätauolle. Nyt syksyn kolkutellessa ovelle,  on aika elvyttää  blogi ja jakaa kesän aikana kertyneitä kokemuksia.

Mustialan mobiilin kesäkoulun jälkeen kiinnostukseni paikkatiedon hyödyntämiseen kasvoi entisestään.  Myös suuressa maailmassa paikkatieto ja siihen liittyvät sovellukset tuntuvat nyt olevan kuumaa kamaa. Facebookin viimeisin lisäys Places näkyy jo kuvakkeena iPhonessa, mutta toistaiseksi Euroopassa on tarjolla vain pahoittelua siitä, että sovellus ei toimi ko. alueella. Tässä Facebookin oma kuvaus sovelluksesta.

Paikkatieto porskuttaa, mutta pelkkä hei-olen-täällä-syömässä tyyppiset viestit tuskin jatkossa riittävät  inspiroimaan ihmisiä sosiaaliseen jakamiseen. Pelillisyys tekee sovelluksesta mielenkiintoisemman, etenkin jos insentiivit ovat kohdallaan, mutta Suomessa vielä harva yritys ymmärtää Foursquaren tai Gowallan päälle.

Kesällä oli ihan kiva katsella Foursquaresta missä päin Suomea tutut lomailivat, mutta en jaksanut oikein innostua keräämään merkkejä ja pormestarin titteleitä.  Laiskuus voitti  kun menetin paikallisen K-kaupan pormestarin tittelin siellä useammin käyvälle, vaikka Foursquare yrittikin kannustaa minua haastamaan uuden pormestarin 🙂

Mobiilin kesäkoulun jälkeen innostuin myös  QR-koodeista.  Etsin sovellusta, jolla voisin sekä luoda että lukea QR-koodeja iPhonella.  Voiton vei  QuickMark.  Sovellus lukee ja luo koodeja, valmiin koodin voi tallentaa kuvana ja jakaa esimerkiksi bluetoothilla tai sähköpostilla. Sovelluksen bonuksena on yhteensopivuus usean eri valmistajan matkapuhelimen kanssa.  Lataa ja testaa!

Mitä muuta hauskaa? Eilen törmäsin sovellukseen nimeltä Stickybits, joka yhdistää viivakoodin, henkilökohtaisen viestin ja paikkatiedon. Valitettavasti siitä on toistaiseksi iloa vain iPhonen, iPod touchin, iPadin  tai Androidin omistajille.

Sovellus toimii näin: skannaa viivakoodi vaikka maitotölkistä ja liitä siihen haluamasi sisältö  joko kuvana, äänitiedostona, videona tai tekstinä.   Kun olet tyytyväinen lopputulokseen, valitset  mitä kautta haluat jakaa sisältösi.  Stickybitsin lisäksi voit jakaa Foursquaressa, Facebookissa tai  Twitterissä.  Seuraavan kerran kun joku skannaa viivakoodin, johon olit liittänyt viestin, hän näkee viestisi ja voi liittää oman viestinsä ketjun jatkoksi, jne.  Stickybits tarjoaa myös mahdollisuuden luoda ja tulostaa omia viivakoodeja, joten voit luoda sisältöä minne haluat.

Miten tätä voisi hyödyntää? Näin yritys itse kuvaa mahdollisuuksia.

Kiinnostuitko? Lisää paikkatiedosta ainakin  Spot on seminaarissa 23.9.

Add to FacebookAdd to DiggAdd to Del.icio.usAdd to StumbleuponAdd to RedditAdd to BlinklistAdd to TwitterAdd to TechnoratiAdd to Yahoo BuzzAdd to Newsvine

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Ostatko myyjältä joka ei tykkää?

Huhtikuu oli yhtä sumua. Oli ITK, Wimma, myynnin koulutusta, ym. eli tässä tekosyitä miksi blogini eli hiljaiseloa 🙂

Viime viikolla, minulla oli ilo vetää myynnin koulutusta.  Yhtenä aiheena oli kurkistusviestintä ja sen rooli b to b myynnissä. Liian monet suomalaiset yritykset ajattelevat edelleen ettei kurkistusviestintä koske heitä. Vaikka yrityksellä itsellään ei olisi Facebook-sivua, Twitteriä, tms. käytössään ei se tarkoita, etteikö kurkistusviestintä olisi ajankohtaista yrityksen myynnin ja markkinoinnin ammattilaisille.

Valmistellessani koulutusta löysin ko. yrityksen asiakkaita ja päämiehiä sieltä täältä sosiaalisen median viidakosta. Heräsi kysymys, mitä asiakas tai päämies ajattelee myyjästä, joka vakuuttaa edustavansa tuotetta innokkaasti Suomessa, mutta ko. myyjää ei näy päämiehen Facebook-sivulla, eikä hän myöskään ole tykkäämässä asiakkaansa yrityksestä tämän sivulla.

Onko tykkääminen hyvän asiakas/päämiessuhteen kannalta tärkeää? Ostako mieluummin tykkääjältä? Voitko jatkossa olla huippymyyjä jos et ole mukana sosiaalisen median mahdollistamissa verkostoissa? Pitäisikö b to b yritysten  tarjota asiakkailleen apua sosiaalisen median sisällön tuottamiseen?

Jokainen ostaja/päämies on ihminen. Itse olisin taipuvainen suhtautumaan tykkääjän yhteydenottoon positiivisemmin kuin tykkäämättömän. Jos teen osto/edustuspäätöstä, tykkään itse varmasti enemmän yrityksestä, jonka henkilökunta on aktiivisesti mukana verkostossani.

Kaikesta siitä mitä teemme ja mitä emme tee jää siis jalanjälki.  Kuljetko asiakkaasi rinnalla, tuetko näkyvästi hänen bisnestään?

Vieläkö ajattelet ettei sillä mitä teet (tai jätät tekemättä) ole merkitystä?

Add to FacebookAdd to DiggAdd to Del.icio.usAdd to StumbleuponAdd to RedditAdd to BlinklistAdd to TwitterAdd to TechnoratiAdd to Yahoo BuzzAdd to Newsvine

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Jakaminen on taidetta

Yleinen väite web 2.0 työkaluista on, että ne ovat yksinkertaisia, eikä koodaamista tarvita. Tämä pitää paikkansa tiettyyn pisteeseen saakka. Perustoiminnot ja osallistuminen onnistuvat yleensä melko helposti. Toki kaikissa on oma sielunelämänsä, joka ei aina ihan heti avaudu.

Tavallisena Maija Meikäläisenä, joka ei siis osaa koodata, törmään kuitenkin tuon tuosta tilanteeseen, jossa css tai html for dummies olisi poikaa. Ehdotin moista kurssia jopa Otavan opistolle. Ehkäpä sellainen järjestetään tulevaisuudessa.

Tuntuu siltä, että ruoho on aina vihreämpää jos osaat koodata. Maija Meikäläisten täytyy etsiä kiertoteitä tai valmiita koodin pätkiä, joita pitää sitten sokkona kokeilla.  EISO-oppimista (etsin, ihmettelin, sähellän ja opin) parhaimmillaan.

En myöskään (vielä) omista palvelintilaa, joten tämäkin blogi on wordpressin palvelimella sillä seurauksella, että en saa blogiin upotettua palkkia, josta olisi helppo vinkata mielenkiintoisesta jutusta suoraan esimerkiksi Twitteriin tai Facebookiin.

Jakaminen on kuitenkin sosiaalisen median ydin, joten olen säännöllisin väliajoin yrittänyt löytää helppoa ratkaisua tähän ongelmaan. Tänään tömäsin GetSocial Live-palveluun , jonka pitäisi leikkaa-liimaa periaatteella upottaa valmis palkki yksittäiseen blogimerkintään. Asennuksia ei tarvita. Ensin kopioit haluamasi kirjoituksen otsikon post title-kenttään ja sen jälkeen linkin post permalink-kenttään. Valitse miltä haluat rivin näyttävän ja klikkaa GetSocial. Kopioi sen jälkeen valmis html-paketti. WordPressissä sinulla täytyy olla artikkeli avattuna koodi muodossa ja valmis html-paketti liimataan viimeiselle riville.

Kokeilin Facebook-, Twitter- ja Deli-painikkeita. Muut paitsi Twitter toimivat : ( varmaan taas joku html-juttu… Koodaus for absolute dummies kurssia odotellessa laitoin viestin GetSocial-palvelun ylläpitäjälle Twitteristä. Toivotaan, että sekin toimii pian.

Add to FacebookAdd to DiggAdd to Del.icio.usAdd to StumbleuponAdd to RedditAdd to BlinklistAdd to TwitterAdd to TechnoratiAdd to Yahoo BuzzAdd to Newsvine

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Ajastetut viestit – kiireisen ja huonomuistisen pelastus

Jokainen meistä on varmasti saanut sähköpostiinsa tai kännykkäänsä syntymäpäiväonnittelut joltain ketjulta, jonka kanta-asiakkaita olemme. Tiedämme, että henkilötietomme on syötetty yrityksen tietojärjestelmään liittyessämme kanta-asiakasohjelmaan ja että järjestelmä lähettää automaattisesti onnittelut syntymäpäivänämme.

Facebookissa on paljon vastaavalla tavalla kohdennettua mainontaa. Oletko 42-vuotias, vastaa ja voita… ei tarvitse kysyä oletko, viesti pomppaa esiin vain niille, jotka ovat.  Facebook myös ystävällisesti muistuttaa sinua lähestyvistä ystävien syntymäpäivistä.

Tällaiset viestit ovat jo ihan peruskauraa, mutta tänään kun loin käyttäjätilin Hootsuite-palveluun törmäsin introssa ajastettuihin viesteihin. Jokainen Matti tai Maija Meikäläinen jolla on Hootsuitessa tili, voi kirjoittaa ja ajastaa viestejä Twitteriin, Facebookiin ja Linkediniin. Mikäli sinulla on useita käyttäjätilejä, voit luonnollisesti valita missä julkaiset viestisi ja koska.

Olen kokeillut useita sosiaalisen median palveluja kokoavia alustoja, mutta tämä oli ensimmäinen, jossa oli tarjolla ajastettuja toimintoja. Tämähän antaa vaikka mitä mahdollisuuksia! Hyvät huomenet ja yöt voi tietysti halutessaan ajastaa Twitteriin, mutta toki mahdollisuuksia on paljon muitakin.

Heti tuli mieleen, että esimerkiksi yrittäjä voisi kerralla tviitata hyvät joulut ja uudet vuodet, vaput, pääsiäiset, ym. ja ajastaa Facebookin seinälle  vaikka heinäkuun jokaiselle päivälle sopivan mietelauseen tai lomakuvan.  Kaikki viestit ilmaantuisivat oikeaan aikaan oikealle paikalle ilman, että kenenkään tarvitsisi niitä muistaa tai lomallaan kirjoitella. Kiireisen ja huonomuistisen näkökulmasta tämä alkaa jo vaikuttaa ihan loistavalta.

Kouluttajan näkökulmasta palvelussa on myös järkeä. Koulutusohjelma Twitteriin ja sen jälkeen muistutukset ilmoittautumisista, tapaamisista, palautuksista, ym. kerralla jakoon, Hootsuites hoitaa loput. Paitsi tietysti porukat pitää edelleen ensin saada seuraajiksi Twitterissä ja lukemaan ne viestit …ihan kaikkea ei saa koskaan automatisoitua : )

Add to FacebookAdd to DiggAdd to Del.icio.usAdd to StumbleuponAdd to RedditAdd to BlinklistAdd to TwitterAdd to TechnoratiAdd to Yahoo BuzzAdd to Newsvine

4 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized