Bloggasin viikko sitten koulun päivittämisestä. Kiitos kaikille teille, jotka kommentoitte joko blogissa, Twitterissä tai Facebookissa. Kaikki kommentit eivät liputtaneet uuden oppimisteknologian tai yhteisöllisen oppimisen puolesta. Koettiin, että omassa päässä oleva tieto tai osaaminen on parasta pitää visusti itsellään, jakamalla se ikään kuin laimenisi ja arvo työntekijänä vähenisi.
Tosiasia on, että laitteet eivät ole koulun päivityksen ydin vaan ihmiset ja asenteet. Koulussa opiskellaan edelleen oppiaineita, mitataan tietyn asian muistamista tietyllä hetkellä ja arvioidaan yksilösuorituksia. Pärjääkö näillä eväillä tulevaisuudessa?
EK:n Oivallus-hankkeen loppuraportti kehottaa kouluja valmentamaan rohkeita ja yhteistyötaitoisia kokeilijoita. Hankkeen päätösseminaarissa kuultiin Kirsi Juvan kooste aiheesta millainen koulutus valmentaisi 2020-luvun töihin. Raportissa toistuvat verkosto-osaaminen, yhteistyötaidot ja moniosaajuus. Kirsi Juva toteaa esityksessään, että tarvitaan mahdollisuusajattelua, rohkeutta tarttua mahdollisuuksiin ja vimmaista kokeilemista. Ei yksin vaan ryhmissä, kokemuksia ja asiantuntijuutta jakaen.
Tämä on juuri sitä koulun päivityksen ydintä. Uudet laitteet tai sovellukset eivät muuta mitään jos kulttuuri ei muutu. Opettajatkin ovat pääsääntöisesti yksilösuorittajia. Jokainen suunnittelee omat tuntinsa ja vetää ne parhaaksi katsomallaan tavalla. Joskus tehdään projektitöitä, joissa on useampi opettaja, rinnakkaisluokka tai toinen luokka-aste mukana. Resurssiopettajien myötä, samassa luokassa voi olla kaksi opettajaa, mutta tämä on poikkeuksellista. Opettajien palkkausperuste on edelleen pidetty oppitunti ja kehittämisresurssit ovat niukat. Näin ollen tiimiopettajuus, yhteiskehittely ja laajemmat projektit ovat haaste.
Monesti sosiaalisen median koulutuksissa opettajat kysyvät mistä he ottavat ajan kaiken tämän uuden oppimiseen. Nykytilanteessa opettajat valmistelevat opetuksensa yksin. Kuitenkin maa on täynnä ihan samoja asioita opettavia kollegoja. Kynnys jakaa ”omaa” materiaalia netissä on yllättävän suuri. Jakamista tapahtuu harvoin edes saman koulun sisällä ja tämä koskee kaikkia kouluasteita.
Jakaminenkin perustuu yleensä vaihdantaan. Minä valmistelen tämän, tee sinä tuo ja sitten vaihdetaan päikseen. Todellinen muutos lähtee siitä, että tehdään aidosti yhdessä, jolloin jokainen tuo pöytään kokemuksensa ja osaamisensa. Yhdellä on vuosien opetuskokemus, toinen on sujuva netin käyttäjä, kolmannella on työelämäverkostoja, jne. kun työstämiseen otetaan vielä oppilaat mukaan, lopputuloksena on oppimisprosessi, jossa opitaan ja kehitetään sekä sisältöä että metataitoja.
Tämä on sitä aitoa koulun päivitystä, jossa jokaisen merkityksellinen osaaminen koituu yhteiseksi hyväksi. Kuten Kirsi Juva toteaa, opettaminen muutuu yksityisasiasta yhteiseksi asiaksi.
Mervi Mavendorf´s Blog 