Avainsana-arkisto: tietoyhteiskunta

Vapaus oppia

Koulu on perinteisesti ollut  paikka, jossa OPITAAN.  Opettajat ovat määritelleet oppimisympäristön ja mitanneet valitsemillaan tavoilla oppilaiden suoriutumista.  Se miten oppilas on suoriutunut tietyllä hetkellä tiettyillä mittareilla mitattuna, on määrännyt hänen arvosanansa.

Koululaitos on ollut tärkeä osa kulttuuriamme ja opettajat ovat olleet kulttuurin säilyttäjiä. Kulttuurin säilyttäminen on ollut hyvä asia, mutta maailma on muuttunut. Säilyttäminen ei enää riitä,  itse asiassa se on jossain tapauksessa jopa haitallista.

Tiedämme varmuudella, että pärjätäkseen tulevaisuudessa lasten ja nuorten tulee osata hakea, arvioida ja tulkita tietoa sekä seurata ja osallistua tiedon tuottamiseen netissä.  Työelämän näkökulmasta myös sosiaaliset verkkotaidot ovat tärkeitä. Opetetaanko meillä näitä taitoja aktiivisesti koulussa? Onko opettajilla näitä taitoja?

Tietoviikossa ollut artikkeli oli masentavaa luettavaa. Siinä todetaan muun muassa , että:

  • Vajaat 8 prosenttia opettajista on laittanut verkkoon oppimateriaalia oppilaille tai muille opettajille hyödynnettäviksi.
  • Alle 6 prosenttia hyödyntää työssään esimerkiksi blogia tai wikejä.
  • Koulussa 1,5 prosenttia oppilaista on käyttänyt videoneuvotteluteknologiaa.
  • Mobiiliteknologiaa oppimisessa on hyödyntänyt alle 3 prosenttia.

Olemme siis edelleen varsin tiukasti kiinni perinteisessä oppimisympäristössä, jossa luokkahuone, opettaja ja oppikirjat muodostavat oppimisen kolmiyhteyden.

Mikäli tämä jatkuu, koulumme eivät enää täytä tehtäväänsä. Ne eivät anna riittävästi eväitä tulevaisuutta varten, eivät opeta työelämän kannalta tärkeitä asioita, eivätkä motivoi lapsia ja nuoria oppimaan.

On väärin tämän päivän oppijoita kohtaan, että opettaja voi valita pitäytyvänsä vain perinteisessä oppimisympäristössä. On väärin, että opettajien ei edellytetä kouluttautuvan ja  kuntien satsaavan opettajien koulutukseen sekä langattomiin verkkoihin ja laitteisiin, jotka toisivat kaiken jo tuotetun tiedon oppijoiden ulottuville.

Oppijoilla tulee olla vapaus oppia tulevaisuutensa kannalta keskeisiä taitoja tämän päivän teknologiaa hyödyntäen. Niin kauan kuin tietotekniikka kouluissa tarkoittaa oppijan näkökulmasta paria atk-luokkaa, joiden kiinteät koneet palvelevat 500 – 600 oppijaa, olemme kaukana OKM:n asettamista tavoitteista.

On uskallettava kokeilla uudenlaisia ratkaisuja.  Viimeistään yläkoulussa on oppilaita, joilla on älykännykkä, iPod touch, läppäri tai tablettitietokone. Miksi näitä ei saa käyttää koulussa? Saahan koulussa käyttää omia suksia ja luistimiakin. Ne jopa vaaditaan. Omat lapseni eivät hiihdä vapaa-ajalla, joten joudun ostamaan sukset vain koulua varten.  Lukuvuoden aikana ei kovin montaa kertaa hiihdetä ja kasvavalle lapselle täytyy ostaa monot vähintään joka toinen vuosi.  iPod touch maksaa halvimmillaan 216 euroa eli noin kahden markettisuksipaketin verran, mutta sitä voisi käyttää huomattavasti useammin ja pidempään kuin suksia. Jos siis se olisi sallittua ja jos kouluissa olisi lähiverkko.

Mikä puolue lähtisi oikeasti edistämään vapautta oppia?

6 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Sosiaalinen media on yleissivistystä

Olin alkuviikosta virtuaaliopetuksen päivillä, jossa oph:n pääjohtaja Timo Lankinen totesi, että sosiaalinen media on yleissivistystä.  TIEKEn sivuilla määritellään tietoyhteiskunnan kansalaisen taidot näin: ”Tietoyhteiskunnan kansalaisena toimiminen edellyttää luovaa, kriittistä ja sosiaalista mediataitoa sekä teknis- käytännöllistä osaamista.”

Tällä viikolla ilmestyneessä  EVA:n raportissa lytättiin Suomi tietoyhteiskuntana. Kansalaisia varjellaan 110 % sillä seurauksella, että tieto ei kulje. Raportin mukaan Suomi on pudonnut tietoyhteiskuntakehityksen kärjestä keskeisillä mittareilla mitattuna. Eri vertailuissa Suomi sijoittuu systemaattisesti esimerkiksi naapureitamme, Ruotsia ja Tanskaa heikommin.  Toisaalta todetaan, että: ”Onneksi valmius korjaukseen on olemassa. Suomessa on osaamista ja valmiita suunnitelmia sekä ratkaisuja. Nyt tarvitaan vain päätöksiä ja niiden toimeenpanoa.”

Itse koulumaailmassa muutaman vuoden pyörineenä kyseenalaistan a) valmiuksia ja b) valmiuksia tehdä päätöksiä.  Annetaanko lapsille, nuorille ja aikuisille eväät tietoyhteiskunnan kansalaisena toimimiseen? Kyllä toki, juhlapuheissa nimittäin. Tällä hetkellä osaaminen ja valmiuksien antaminen on kovin saarekkeista. Meidän keskimäärin tasapäistävässä koulutusjärjestelmässä kaikki opettajat eivät suinkaan allekirjoita pääjohtaja Lankisen näkemystä.  On edelleen paljon opettajia, jotka ovat sitä mieltä, että heidän ei eläessään tarvitse opetella saatikka opettaa mitään sosiaaliseen mediaan liittyvää. Ovatko he vain myöhäisiä omaksujia vai jopa esteenä kansakunnan kehitykselle?

Peruskoulussa on opettajia, jotka kieltäytyvät edes käyttämästä sähköpostia. Itselläni on kollegoja, jotka halusivat äänet pois tietokoneista, jotta tunnilla olisi hiljaista. Virtuaaliopetuksen päivillä tapasin opettajan, joka ei ollut koskaan kuullut, että 3 D-virtuaalimaailmoissa voisi tehdä muutakin kuin tappaa örkkejä.  Sivityksen pariin on vielä matkaa.

Tänään päiväni pelasti kolme innokasta kollegaa, jotka piti kolmen tunnin tiiviin sosiaalisen median vierihoidon jälkeen melkein kammeta ulos luokasta. He tutustuivat ningiin, twitteriin, facebookiin, diigoon ja googlen palveluihin. Aika loppui kesken, mutta into ei.

Ville Venäläinen totesi viisaasti virtuaaliopetuksen päivillä: ”Tietämättömyys ei ole tyhmyyttä. Ole itsellesi armollinen verkossa.”  Minua ei huolestuta niinkään tietämättömyys. Halukkaita ihmisiä voidaan kouluttaa. Minua huolestuttavat ne , jotka eivät halua koulutusta ja ne, joiden pitäisi kyetä tekemään päätöksiä asioista, joista heillä ei ole koulutusta. Toivottavasti pääjohtaja Lankinen jakaa huoleni, hänellä kun on enemmän valtuuksia vaikuttaa asioihin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized