Kontrollin illuusio ja sosiaalisen median pelko

Olin eilen loistavassa Deccmacin järjestämässä tilaisuudessa, jossa aiheet pyörivät sosiaalisen median ja b to b markkinoinnin ympärillä. Vaikka oli perjantai ja aurinko paistoi, hävikki yleisössä oli todella pieni iltapäivän edetessä.  Deccmacin edustajat lupasivat, että materiaali tulee heidän sivuilleen, kannattaa tutustua.

Avoimuus, verkostoituminen ja läpinäkyvyys tuntuvat olevan haasteita suomalaisille yrityksille. Tilaisuudessa kävi ilmi, että ruotsalaisista yrityksistä n. 18 % on hyödyntänyt asiakasrajapintaa ja avointa lähestymistä R & D:ssä, meillä luku oli masentava 0.03 promillea…

Myös kontrollin menetyksestä puhuttiin paljon.  Onko kontrolli sitten sitä, että kiellämme sosiaalisen median olemassaolon ja työntekijätkään eivät saa mennä facebookiin työaikana? Kuullostaa entiseltä naapurivaltiolta.  Vanha sanonta kuuluu: if you can’t beat them, join them.  Olisiko jo aika hyväksyä se tosiasia, että maailma on peruuttamattomasti kutistunut ja viestit kulkevat nopeammiin kuin koskaan  ihan yllättäviinkin paikkoihin? Jokainen meistä päättää tietysti omasta roolistaan aktiivisena viestijänä tai passiivisena seuraajana.  Yrityksen tai koulutusorganisaation tilanne on kuitenkin toinen.  Web 2.0 työkalujen hyödyntäminen ja sosiaalinen media ei ole enää nice to know vaan need to use!

Peter Vesterbacka Some Bazaarista lainasi osuvasti P. Andleria

An urge to control is futile

Control is for those who fear and grow potted plants in their rooms.

To grow an ecosystem you need chaos, the rational chaos of a jungle or a reef.

You can’t control jungles and reefs so let go of  fear, let go of control.

Go with the flow, enjoy the speed and forget your futile urge to control.

Be the nourishing stream of water, be the light everything grows towards.

P. Andler 2002

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s