Sosiaalisen median merkitys oppijalle

Uutta tietoa syntyy kiihtyvällä vauhdilla. Osa on truly new to the world ja osa uudella tavalla yhdistettyä vanhaa tietoa, jonka lopputuloksena on uudistettua tietoa. Kouluissa tapahtuva opiskelu on kuitenkin pitkälti samanlaista kuin esim. kymmenen tai jopa kaksikymmentä vuotta sitten toki tietokoneilla höystettynä. Opetuksen perustana on kuitenkin pääsääntöisesti edelleen luokassa tapahtuva opetus ja oppikirjat, vaikka ope käyttääkin smartboardia tai e-beamiä.

Toki löytyy niitäkin opettajia, jotka hyödyntävät aktiivisesti sosiaalista mediaa, kurssimateriaali on wikissä, tehtäviä tehdään ning-alustalla ja oppimiskokemuksista kerrotaan blogeissa, jopa luennot voidaan järjestää second lifessa. Jos kysytään asiakkailta eli oppijoilta kumpi onpi parempi veikkaanpa, että enenevässä määrin jälkimmäinen vaihtoehto voittaa. Miksi? Johtuuko se siitä, että nuoriso ja vähän vanhemmatkin ovat jo riippuvaisia googlesta informaation lähteenä, vapaa-aikana irkkaillaan, ollaan facebookissa, world of warcraftissä tai luodaan lapselle hahmoa club penguiniin???

Opiskelu ei ole pitkään mielekästä jos koetaan, että sitä varten pitää ”taantua” siitä maailmasta, jossa muuten viettää aikaansa. Suostuisitko itse laittamaan ruokaa päivittäin avotulella ja säilyttämään ruokatavaroita maakuopassa? Ai miten niin haluat käyttää jääkaappia, mikroa ja hellaa?

Opetuksen pitää melko ripeässä tahdissa hilautua nykyaikaan. Haasteellista? Ehkä, mutta muuten porukka voi äänestää jaloillaan sillä… the truth is out there! Vanha totuus on if you can’t beat them, join them.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s