Muutosta ilmassa

Osallistuin aamulla twitterin välityksellä paneelikeskusteluun sosiaalisesta mediasta. Paneelissa istuva johtoporras kaipasi case-esimerkkejä omalta toimialaltaan sosiaalisen median käytöstä. Ymmärrettävää, mutta kovin varovaista. Jonkun täytyy toimia, jotta saadaan niitä case-esimerkkejä. Onko näin, että meillä halutaan aina seurata mitä muut tekevät? Näin ollaan varmasti ainakin pari askelta jäljessä, ei koskaan huipulla.  Missä on rohkeus ja innovatiivisuus, kyky ja halu muuttua?

Tilasin hiljattain Amazonista kasan mielenkiintoisia kirjoja. Punaisena lankana on muutos. Muutos, joka on jo tapahtunut ja muutos, joka tapahtuu nyt ja ihan kohta. On muutosta vuorovaikutuksessa, viestinnässä, johtamisessa, asiakkaissa, oppimisessa, innovoinnissa, jne.  Kaikissa viestitään muutoksen pysyvyydestä. Oikeastaan muutosta voisikin alkaa kutsua esimerkiksi  muotoutumiseksi tai muuntuvuudeksi. Enää ei ole kyse siitä, että on joku stabiili olotila ja sitten se muuttuu, end of story. Kyse on hitaammasta tai nopeammasta liikkeestä, jossa varmaa on liikeen jatkuvuus.

Monet kokevat muutoksen uhkana. Halutaan todisteita muutoksesta, perustetaan toimikunta tutkimaan asiaa ja pohtimaan mitä pitäisi tehdä vai odotetaanko vielä sittenkin tekemisen suhteen ja kaivataan niitä case-esimerkkejä.

Toiset meistä ovat luonteeltaan enempi samanlaisuutta ja tuttuja asioita kaipaavia. Mennään syömään samaan ravintolaan, syödään tuttuja ruokia, lomaillaan vuosi toisensa jälkeen samassa kohteessa ja hotellissa. Toiset meistä innostuvat uutuuksista, ovat kokeilunhaluisia eivätkä missään nimessä lomaile samoilla kulmilla.

Mikäli organisaatiosi johtoporras koostuu yksilöistä, jotka arvostavat ja kaipaavat samanlaisuutta, edessä on rankat ajat. Tälläinen organisaatio on kuin neliskulmainen pyörä, lopulta sekin pyörähtää, mutta kivuliaasti ja meno on aika töyssyistä.  Kun eteneminen on hidasta, voi olla, että koko organisaation olemassaolo on hetken kuluttua uhattuna. Vaikka pyörien kulmat hioutuvat jokaisella pyörähdyksellä, vauhti ei millään riitä.

Jotkut muutokset muuntavat kokonaisia toimialoja. Otetaan esimerkki koulutussektorilta. Curtis J. Bonk haastaa kirjassaan The World is Open – How Web Technology is Revolutionizing Education oppimisen ympärille kehitetyt järjestelmät ja organisaatiot.  Avoimuus ja jakaminen eivät ole enää sanahelinää. Mikäli kurssi MIT:ssä kiinnostaa, verkosta löydät avoimesti koko MIT:n tarjonnan (1900 kurssia). Osa kursseista on käännetty esimerkiksi kiinaksi, espanjaksi ja portugaliksi.

Nyt USA:ssa suunnitellaan 500 miljoonan USD ohjelmaa, jossa on tarkoitus tuottaa avointa verkkomateriaalia ammatti/ammattikorkeakoulu opintoja varten.  Oppilaitoksen tuoma lisäarvo oppimiseen täytyy miettiä uudelleen. Neljä seinää, tarkka kellon aika ja vain siinä tilassa jaettu materiaali ja viisaus ei enää riitä. Täytyy löytyä aitoa lisäarvoa ja jokaisen oppilaitoksen on löydettävä oma resepti lisäarvolleen.

Samanlainen haaste on edessä monella toimialalla.

Sosiaalinen media on yleissivistystä

Olin alkuviikosta virtuaaliopetuksen päivillä, jossa oph:n pääjohtaja Timo Lankinen totesi, että sosiaalinen media on yleissivistystä.  TIEKEn sivuilla määritellään tietoyhteiskunnan kansalaisen taidot näin: “Tietoyhteiskunnan kansalaisena toimiminen edellyttää luovaa, kriittistä ja sosiaalista mediataitoa sekä teknis- käytännöllistä osaamista.”

Tällä viikolla ilmestyneessä  EVA:n raportissa lytättiin Suomi tietoyhteiskuntana. Kansalaisia varjellaan 110 % sillä seurauksella, että tieto ei kulje. Raportin mukaan Suomi on pudonnut tietoyhteiskuntakehityksen kärjestä keskeisillä mittareilla mitattuna. Eri vertailuissa Suomi sijoittuu systemaattisesti esimerkiksi naapureitamme, Ruotsia ja Tanskaa heikommin.  Toisaalta todetaan, että: ”Onneksi valmius korjaukseen on olemassa. Suomessa on osaamista ja valmiita suunnitelmia sekä ratkaisuja. Nyt tarvitaan vain päätöksiä ja niiden toimeenpanoa.”

Itse koulumaailmassa muutaman vuoden pyörineenä kyseenalaistan a) valmiuksia ja b) valmiuksia tehdä päätöksiä.  Annetaanko lapsille, nuorille ja aikuisille eväät tietoyhteiskunnan kansalaisena toimimiseen? Kyllä toki, juhlapuheissa nimittäin. Tällä hetkellä osaaminen ja valmiuksien antaminen on kovin saarekkeista. Meidän keskimäärin tasapäistävässä koulutusjärjestelmässä kaikki opettajat eivät suinkaan allekirjoita pääjohtaja Lankisen näkemystä.  On edelleen paljon opettajia, jotka ovat sitä mieltä, että heidän ei eläessään tarvitse opetella saatikka opettaa mitään sosiaaliseen mediaan liittyvää. Ovatko he vain myöhäisiä omaksujia vai jopa esteenä kansakunnan kehitykselle?

Peruskoulussa on opettajia, jotka kieltäytyvät edes käyttämästä sähköpostia. Itselläni on kollegoja, jotka halusivat äänet pois tietokoneista, jotta tunnilla olisi hiljaista. Virtuaaliopetuksen päivillä tapasin opettajan, joka ei ollut koskaan kuullut, että 3 D-virtuaalimaailmoissa voisi tehdä muutakin kuin tappaa örkkejä.  Sivityksen pariin on vielä matkaa.

Tänään päiväni pelasti kolme innokasta kollegaa, jotka piti kolmen tunnin tiiviin sosiaalisen median vierihoidon jälkeen melkein kammeta ulos luokasta. He tutustuivat ningiin, twitteriin, facebookiin, diigoon ja googlen palveluihin. Aika loppui kesken, mutta into ei.

Ville Venäläinen totesi viisaasti virtuaaliopetuksen päivillä: “Tietämättömyys ei ole tyhmyyttä. Ole itsellesi armollinen verkossa.”  Minua ei huolestuta niinkään tietämättömyys. Halukkaita ihmisiä voidaan kouluttaa. Minua huolestuttavat ne , jotka eivät halua koulutusta ja ne, joiden pitäisi kyetä tekemään päätöksiä asioista, joista heillä ei ole koulutusta. Toivottavasti pääjohtaja Lankinen jakaa huoleni, hänellä kun on enemmän valtuuksia vaikuttaa asioihin.

Etänä web 2.0 expossa ja tweetmobbing

Huomasin tänään twitteristä, että Eero Leppänen eli Rautasilta on New Yorkissa ja  striimaa livenä web 2.0 exposta.  Mieletön fiilis ja hyvä audio.  Lopulta hänen käsi väsyi videokameran pitelyyn ja minun piti siirtyä seuraamaan virallisempaa suoraa lähetystä. Se mistä jäin paitsi löytyi Andrea Vascellarin  VMC Vascellari media channelin taltioinnista.

Web 2.0 key notessa Chris Brogan sanoi: ” Go where there is no road and leave a trail. ” Benchmarkkaus ja copycat caset eivät riitä. Bisneksen perusedellytyksiä ovat läsnäolo,  kuuntelu ja  nopea reagointi. Kulkemattomat polut ja jatkuvasti avautuvat uudet mahdollisuudet haastavat mielikuvituksen ja luovuuden.  Innovatiivisuus ei ole vaihtoehto vaan elinehto.

Läsnäolo  saa uusia ulottuvuuksia. Juuri nyt bloggaan ja seuraan suoraa lähetystä New Yorkista. Pyörin välillä twitterissä lukemassa kommentteja. Puhujien ei tarvitse enää jäädä odottamaan palautetta esityksestään, sitä tulee tuutin täydeltä jo itse esityksen aikana. Kysymyksiä ja kommentteja ympäri maailmaa.

Web 2.0 expon lisäksi tällä viikolla on mahdollisuus osallistua Social Media Academyn ohjelmaan verkossa. Sessiot alkavat klo 18.

Ensi viikolla 25.11. striimataan Second Lifeen Salpauksen second study ja hyvä yritys-hankkeiden loppuseminaari.

Maailma on täynnä mahdollisuuksia. (Mistä ajattelit aloittaa?)

Vielä lisäys eiliseen web 2.0 expo kokemukseen.  Uusi ikävä ilmiö, tweetmobbing näytti reaaliaikaisen sananvapauden nurjan puolen. Yleisö lyttäsi twitterillä Danah Boydin.  Hänen asiantuntemuksensa oli kohdallaan, mutta ulosanti ei. Kaikki eivät jaksaneet kuunnella liian nopeaa monotonista ääntä.  Osa kuulijoista alkoi kirjoittaa twitteriin kommentteja puhujasta ja muutamasta kommentista kasvoi ilkeä vyöry, jota yleisö seurasi puhujan kustannuksella. Puhuja ei itse nähnyt viestejä, mutta tiesi, että jotain oli pahasti vialla.  Danah kommentoi tapahtunutta blogissaan lyhyesti.

Väline mahdollistaa, mutta käyttäjät päättävät ja toimivat.  Mitä tämä kertoo nöyryyttäjistä? Ehkä tämä oli heille tyypillistä käytöstä kouluaikoina, mutta luokan takaa heitettyjen ivallisten huomautusten  korvikkeena oli tällä kertaa twitter, joka mahdollisti laajan julkisen nöyryytyksen.  Nähtäväksi jää nostaako ilmiö päätään jatkossa. Toivottavasti ei.

Sosiaalisen median hiekkalaatikossa tapahtuu 24/7

Olin puoli vuotta sitten sosiaalisen median seminaarissa, jossa kysyttiin kuinka moni käyttää Twitteriä. Noin 10 % salissa olevista  nosti kätensä. Puhuja ennusti, että vuoden sisällä 50 % nostaisi kätensä.  Suomalaisia lukuja en tähän hätään löytänyt,  mutta yleisesti ottaen Twitterin kasvu on ollut huimaa.  Tässä lukuja ja tietoa kesäkuulta 2009.

Itselläni ei ollut Twitter-tiliä puoli vuotta sitten. Niinpä seminaarissa esitetty ajatus siitä, että saat jotain keskeistä välitettyä muille ihmisille 140 merkillä ei heti auennut. Seminaarin jälkeen toukokuun alussa avasin tilin.  Aluksi oli orpo olo.  Tuntui siltä, että kaikki muut olivat saaneet kutsun bileisiin, mutta minä tiirailin menoa ikkunan läpi.

Oikeastaan innostuin Twitteristä vasta pari kuukautta sitten.  Löysin enemmän ja enemmän hyviä twiittejä suoltavia ihmisiä ja opin itsekin hyödyntämään 140 merkkiä paremmin. Kesti siis noin puoli vuotta, että Twitter kolahti minulle.  Aikoinaan wikin ja ningin hyödyllisyys avautui heti.

Tietysti kolahdukset ovat yksilöllisiä ja riippuvat näkövinkkelistä.  Itse etsin suljetulle oppimisalustalle vaihtoehtoja, joten wikin ja ningin suhteen motivaatio oli korkealla. Viestien virta avautui vasta kun jaksoin antaa sille kunnon mahdollisuuden.  Huomasin, että seuraamalla oikeita ihmisiä löysin asioita, joita en olisi ikinä osannut etsiä. Eläköön serendipity!

Minulta kysytään tihenevään tahtiin, että miten sosiaalisen median käyttöä voisi oppia. Onko kursseja, koulutusta, verkossa olevaa materiaalia? Hyviä uutisia, ihan kaikkea löytyy. Englanniksi on materiaalia pilvin pimein ja suomeksikin ihan kohtuullisesti. Twitteristäkin on jo tuore  kirja suomeksi.  Kursseja voi käydä netissä tai livenä, mutta oikeasti sosiaalinen media kolahtaa vain ja ainoastaan kokeilemalla.  Kursseilla mukavinta on se, että tiedon lisäksi tapaa hengen heimolaisia ja yhteistä ihmettelyä voi jatkaa kurssin jälkeenkin sosiaalista mediaa hyödyntäen.

Myönnän reilusti, että sosiaalisen median opetteluun  kuluu aikaa.  Koen kuitenkin, että olen selvästi plussan puolella kun ynnään mitä olen käyttämälläni ajalla saanut.  Parasta on ollut verkostoituminen mielenkiintoisten ihmisten kanssa.  Ideatkin jalostuvat  parhaiten jakamalla. Heitä ilmaan yksi, saat kohta kymmenen takaisin ja lisäksi innokaita ihmisiä, joiden kanssa lähteä toteuttamaan niitä.

Tuntuu kuin olisi äärettömän isossa hiekkalaatikossa, jossa jaetaan työkaluja ja rakennetaan yhdessä 24/7.  Orientoituminen voi viedä hetken, mutta sen jälkeen mahdollisuuksia on rajattomasti. Aloitatko lapiolla ja ämpärillä vai haluaisitko tehdä perhosen tai tulla mukaan kaivamaan kanavaverkostoa?

Tervetuloa opiskelemaan orientaatio virtuaalikampuksellamme

Otsikon teksti saattaa jo olla totta. Olisikohan seuraava tarinakin kohta totta?

Oppilaitoksen älyhaku käy läpi tuhansia avoimia profiileja verkossa päivittäin. Sopivan profiilin omaavalle henkilölle lähtee automaattisesti yhteydenotto, jossa tiedustellaan halukkuutta opiskella soveltuvaksi katsottua alaa ja kutsu saapua virtuaalikampukselle haastatteluun.

Henkilö hyväksyy kutsun ja osallistuu oppilaitoksen virtuaalikampuksella soveltuvuustestiin. Hänen identiteettinsä varmistetaan älykännykän sormenjälkitunnistimella. Hän saa tiedon hyväksymisestään valitsemallaan tavalla eli viestillä cloudbinderiin (korvaa tulevaisuudessa facebookin). Kaverit ja sukulaiset onnittelevat häntä virtuaalilahjoilla.

Hyvissä ajoin ennen opintojensa alkua hän käy tutustumassa tulevaan kurssitarjontaan ja tiloihin virtuaalikampuksella. Hän tutustuu samalla tuleviin opettajiinsa, jotka esittelevät holodeckeille rakentamiaan kursseja ja tulevan lukuvuoden mixed reality oppimisyhteisöjä. Kierrokseen kuuluu myös uusille opiskelijoille tarkoitettu nimen kaivertamien virtuaaliseinän, joka ei ole ihan helppoa jos ei ole aiemmin käyttänyt virtuaalitalttaa. Lopuksi piipahdus virtuaalikirjastoon, jossa voi ladata tulevien kurssien materiaalit audio, video tai tekstimuodossa.

Ensimmäisessä fyysisessä tapaamisessa kaikki ovat jo vanhoja tuttuja keskenään. Ryhmäytyminen oli virtuaalipallomaailmassa, jossa tehtävänä oli pelastaa koko ryhmä kaiken imevältä mustalta aukolta ja lopuksi taiteilla täpärästi pelastettu porukka kolmen virtuaalimaailman läpi keräten samalla sinne tänne siroteltuja kurssiavaimia ovelasti naamioituneilta opettajilta.

Utopiaa, kauhuskenario vai tuiki tavallista opiskelua vuonna 2020?

Kuka olet ja missä se näkyy?

Tiesitkö, että 3 – 7-vuotiaista 51 %, 8 – 12-vuotiaista 92 % ja 13 – 17-vuotiaista 99 % käyttää internetiä? (TNS Gallup Yippee-tutkimus 2008)

Internet on itsestään selvyys y- ja z-sukupolville. He haluavat näkyä, kuulua, saada arvostusta ja verkostoitua. Osaaminen, kokemukset ja mielipiteet ovat julkisia. Identiteetti rakentuu verkossa jo varhain. Googlaa minut ja näet kuka minä olen ja ketkä kuuluvat verkostooni.

Tämä uusi avoimuus leviää toki myös vanhemman sukupolven edustajiin ja vähitellen sosiaalisen median pelisäännöt ja mahdollisuudet kolahtavat. Kouluttajat ja yrittäjät verkostoituvat facebookissa ja ning-alustoille. He kommentoivat blogeissa ja heitä seurataan twitterissä, friendfeedissä ja slidesharessa.

I scratch your back you scratch mine. Jos joku seuraa sinua tai kommentoi blogiasi, on tietysti kohteliasta toimia samoin. Jos oman osaamisen julkituomisella on kaupallista merkitystä, nyt se onnistuu helposti ja vielä ilmaiseksi. Toiset kehittävät tästäkin bisnestä, vinkkejä Michelle Villalobosin esityksestä.

Syksy Second Lifessa

primperfecttalkbusfin_001, originally uploaded by mervijan.

Primperfect on Second Lifessa ilmestyvä sisustus- ja puutarhalehti. Uusimmassa numerossa voit tutustua mm. New England-saaren syksyn väreihin.

Onko riskin välttäminen isompi riski kuin riskin ottaminen?

Kun tulee puhe sosiaalisesta mediasta, moni yritys vetoaa edelleen riskeihin. On parempi pysyä pois kun siihen liittyy niin paljon riskejä. Herää kuitenkin kysymys, missä vaiheessa riskin välttäminen on suurempi riski kuin riskin ottaminen?

Jos yritysjohto, markkinoinnin ja viestinnän väki on ollut koulun penkillä viimeksi joskus 1980-luvulla ja Kotlerin neljäs painos on edelleen yhtä kuin raamattu, näyttää riskimittari punaista.

Monissa yrityksissä käytetään paljon aikaa ja energiaa puheenvuoroihin, joissa todistellaan miksi asioita ei pidä muuttaa. Jos edes puolet tuosta energiasta käytettäisiin uusien mahdollisuuksien tutkimiseen, oltaisiin jo pitkällä.

Ehkä sosiaaliseen mediaan suhtaudutaan yrityksissä tunteella, koska kyse ei ole ainoastaan viestinnän tai markkinoinnin välineistä. Kyse on uudesta kulttuurista, jossa toiminta ja todellinen osaamien on läpinäkyvää (niin myös osaamattomuus). Johtamista ei voi rakentaa tiedon panttaamiselle tai ihmisten kyykyttämiselle.

Tyytymättömän asiakkaan tai entisen työntekijän viesti tavoittaa ihmisiä nopeammin kuin koskaan. Viestiä ei voi sensuroida eikä pysäyttää. HUOM TÄMÄ ON SE TODELLINEN RISKI.

Puhutaan siis oikeista riskeistä ja näitä riskejä otetaan monessa yrityksessä päivittäin. Asiakas joutuu odottamaan tuotetta tai palvelua kohtuuttoman kauan, yritys ei vastaa sähköposteihin, työilmapiiri on huono ja viestintä on yhtä kuin se mitä esimies määrää.

Yritysjohdon olisi syytä katsoa peiliin. Miten työtekijöitä ja asiakkaita kohdellaan? Siis oikeasti.

Eikö sosiaalinen media kolahda?

Blogini on viettänyt hetkellistä hiljaiseloa työhässäkän ja kipeän niskan vuoksi .  Viime viikon perjantaina kolahti kuitenkin sen verran kovaa, että asiasta täytyy bloggata.

Kenties kuulut työpaikallasi siihen vähemmistöön, joka pitää sosiaalista mediaa tärkeänä, jopa mullistavana asiana? Olet ehkä puhunut asiasta kahvihuoneessa, osastokokouksissa, johdolle, ym. , mutta koet ettei sinua vieläkään oteta vakavasti.

Kuullostaako tutulta?  Tosin mitä enemään perinteisessä mediassa kerrotaan sosiaalisesta mediasta, sitä enemmän tieto/tuska kasvaa nelikymppisten ja viisikymppisten keskuudessa. Joku on saattanut jo tulla varovaisesti kyselemään, että mistä oikein puhuitkaan viime kokouksessa…

Lobbattuani nyt noin vuoden omassa organisaatiossani sosiaalisen median puolesta, välillä laihoin ja välillä olemattomin tuloksin, sain viime viikon perjantaina jälleen tilaisuuden puhua aiheesta. Tällä kertaa älysin vaihtaa näkökulmaa.  Vanha viestini oli, että sosiaalinen media on tärkeä juttu, jota emme voi sivuttaa. On blogia, wikiä, twitteriä, ym. ja näitä pitäisi oppia käyttämään tai joudamme vähitellen museoon.

Perjantaina aiheeni oli sosiaalinen media aikuisopiskelijan oppimisympäristönä. Lähdin liikkeelle siitä, että alle kolmikymppiset opiskelijamme pääsääntöisesti elävät  sosiaalisen median maailmassa, vanhemmat eivät. Välissä on kuilu. Meidän kouluttajien tehtävänä on perustella näille opiskelijoille, että tarttis rakentaa silta kuilun yli ja antaa heille työkaluja siihen, jotta he pärjäisivät jatkossa työelämässä. Elinikäinen oppiminen jää haaveeksi ilman tätä siltaa. Mikäli emme kouluttajina anna opiskelijoillemme eväitä työelämässä pärjäämiseen, olemme epäonnistuneet pahasti.

Tämä näkökulma kolahti ja kiinnostus heräsi. Tuli myös ymmärrys siitä, että oma silta täytyy rakentaa ensin. Se vaatii työtä, mutta synnyttää myös ymmärrystä opiskelijan tuskaan ja neuvottomuuteen kuilun partaalla.

Tässä esitykseni. Onnea kolahtavan näkökulman metsästykseen!

Pienet askeleet, harppaus vai kenties heimo?

Olen viime aikoina keskustellut eri henkilöiden kanssa aiheesta miten asiantuntijaorganisaatiot, kuten ammatilliset oppilaitokset, saataisiin käyttämään sosiaalista mediaa.  Yleinen konsensus alkaa jo olla, että tarttis tehdä jotain. Kenen, mitä ja millä aikataululla onkin sitten jo ihan eri asia.

Joku on sitä mieltä, että edetään pienin askelin. Toinen taas näkee, että ainoa keino on kunnon harppaus, tarkoittaen useita sosiaalisen median työkaluja kertarytinällä laajempaan käyttöön.  Pienet askeleet eivät ole uhka, mutta toisaalta muuttuuko juuri mikään? Jos taas harpataan, ketkä harppaavat ja mitä siitä seuraa? Kasvaako kuilu vai vetääkö imu muitakin mukana?

Sosiaalinen media haastaa kouluttamisen lisäksi myös viestinnän, markkinoinnin ja johtamisen.  Muutos koskee käytännössä koko organisaatiota. Aiemmin ylhäältä johdetusta ja suljetusta tehdään avointa ja osallistavaa.  Ei siis mikään pieni muutos…

Varmaa on, että koulutusorganisaatioissa pitäisi pystyä nykyistä enemmän hyödyntämään asiantuntemusta,  monialaisuutta, opetusteknologiaa, rakentamaan verkostoja, aktivoimaan asiakasrajapintaa ja reagoimaan nopeammin ympäristön muutoksiin.  Tulevaisuus suosii  verkostoituneita ihmisiä ja ketteriä organisaatioita.

Miten ihmisiä johdetaan ja johdatetaan muutokseen ja toimimaan verkostossa? Hyviä ajatuksia aiheesta löytyy Seth Godinin kirjasta Tribes.  Kirjan saa ladattua tästä linkistä.

Seth kirjoittaa heimoista ja heimojen johtajista. Tässä maistiainen:

And so the key question: Who is going to lead us?

The Web can do amazing things, but it can’t provide leadership. That still has to come from individuals – people just like you who have a passion about something. The explosion in tribes means that anyone who wants to make a difference now has the tools at her fingertips.

If you think leadership is for other people, think again – leaders come in surprising packages. Consider Joel Spolsky and his international tribe of scary-smart software engineers. Or Gary Vaynerhuck, a wine expert with a devoted following of enthusiasts. Chris Sharma leads a tribe of rock climbers up impossible cliff faces, while Mich Mathews, a VP at Microsoft, runs her internal tribe of marketers from her cube in Seattle. All they have in common is the desire to change things, the ability to connect a tribe, and the willingness to lead.

If you ignore this opportunity, you risk turning into a “sheepwalker” – someone who fights to protect the status quo at all costs, never asking if obedience is doing you (or your organization) any good. Sheepwalkers don’t do very well these days.

Heimon johtajan tulee olla avoin, sitoutunut ja innostunut. Heimon jokainen jäsen on aktiivinen toimija ja vaikuttaja. Tulos syntyy yhteistyöllä.  Tervetuloa uusi organisaatiokulttuuri ja sosiaalinen media.